Katso kuvat ja video | Kesän värikkäin kulkue marssi Kangasniemen kaduilla ihmisoikeuksien puolesta – Pienen Kylän Pride -tapahtumassa yli 500 ihmistä juhlisti tasa-arvoa
Pienen Kylän Pride -tapahtuman kulkue nytkähti liikkeelle Kangasniemen toriparkin laidalta. Kulkuetta johtavat Lotta Pylvänäinen ja Henna Kohvakka innostuneina kuiskivat toisilleen, että tässä sitä nyt ollaan. Yhteensä 130 ihmistä sateenkaarilippujen ja kylttien kanssa osoittivat tukensa sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta. Vaikka tunnelma oli iloinen, marssilla oli myös vakavuutta. Kulkueen saapuessa kohti rantatoria yhteinen huuto kuului “rakkaus kuuluu kaikille”, sekä “meitä on kaikkialla” tuoden selkeästi esille kulkueen viestiä. Rantatorilla osallistujia odotti markkinakuja, jonka kojuista yksi kuului yhteistyökumppaneille, Etelä-Savon Pridelle. Tiina Saarivuori yhdistyksestä kertoo sen tukeneen tapahtuman järjestelyjä. Saarivuori mainitsi, että uusia toimijoita tarvitaan ja kannustaa kiinnostuneita liittymään toimintaan mukaan.
Tämä juttu on maksuton
Pääset lukemaan jutun kirjautumalla tai luomalla maksuttoman tunnuksen.