Kangasniementien eli tie numero 13 varrella, Pesäjärventien ja Vanhamäentien välisellä alueella, on hirvitihentymäalue. Tällä tieosuudella on kohonnut riski joutua hirvionnettomuuteen, kerrotaan poliisin tiedotteessa.
Kyseessä olevalla alueella on hirville mieluisaa mäkistä maastoa ja tien vierellä on nuorta taimikkoa. Alueella on viime viikkojen aikana tehty hirvihavaintoja päivittäin. Alueella tapahtui 7. tammikuuta myös hirvieläinonnettomuus ja sen lisäksi tiedossa on useita läheltä piti -tilanteita. Riski hirvieläinonnettomuuksiin on talven aikana alueella kasvanut.
Myös Vanhamäentien ja Läsäkosken välillä hirviä on liikkunut lähellä tiealuetta ja silläkin tieosalla riski hirvieläinonnettomuuksiin on kohonnut. Kangasniementiellä tapahtui myös edellisenä talvena 2021-2022 useita hirvieläinonnettomuuksia. Mikkeli – Kangasniemi tieosuus erottuu myös suurriistavirka-avun hirvitehtävissä ajanjaksolla 1.1.2020- 9.1.2023.
Viranomaisten mukaan on normaalia, että erityisesti talvisin hirvitihentymiä syntyy tietyille alueille, vaikka muutoin talvi on hirvieläinonnettomuuksien suhteen rauhallisempaa aikaa. Talviaikaan hirvikanta on pienimmillään ja hirvet pysyttelevät pienemmillä alueilla.
Viime päivien lauhtumisen myötä lumi on pehmentynyt ja hirvet liikkuvat taas laajemmin ennen kuin hanget paksunevat ja hirvien liike rauhoittuu talviteloilleen.
Viranomaiset muistuttavat siitä, että hirvivaaramerkit on asetettu alueille, joissa on korostunut riski hirvieläinonnettomuuksiin. Hirvivaaramerkkejä kannattaa ja pitää aina huolellisesti seurata, tarvittaessa on syytä alentaa ajonopeuksia. Mutta on myös muitakin merkkejä, jotka talviaikaan erottuvat ja joita kannattaa tarkkailla. Hirvitihentymäalueilla on usein teiden varsilla eri ikäisiä hirven jälkiä, jotka ovat myös hyvä syy hidastaa ajonopeutta ja lisätä tarkkaavaisuutta. Jäljet näkyvät hyvin myös auton valoissa. Hirvitihentymäalueilla on hyvä muistaa, että jos näkyy yksi hirvi, on todennäköistä, että alueella on muitakin hirviä.
Pohjois-Savon Ely -keskus toimittaa lähiaikoina alueelle lisää hirvivaara -varoitusmerkkejä.