Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Laaja vedenjakelun katkos alkaa tänään kello 14 ja se voi kestää jopa huomiseen – Kirkonkylän asukkaita neuvotaan ottamaan vettä talteen. Katso kartta katkosalueesta

Vesihuoltolaitos korjaa katkon aikana rikkoutunutta vesijohtoa.

Rikkoutunut vesijohto on paikallistettu Beckerintielle ja sen korjaamiseksi kunnan vesihuoltolaitos joutuu sulkemaan vesijohtoverkostoa laajalta alueelta, kerrotaan Kangasniemen kunnan tiedotteessa.

Kunnan mukaan tämä tulee aiheuttamaan merkittävää haittaa isolle osalle kirkonkylän veden saantia. Varavedenjakelua varten vesihuoltolaitos toimittaa vedenjakelupisteen keskusparkkiin ja vettä on myös noudettavissa hyvinvointikeskuksen pääovelta. Veden hakijoilla tulee olla omat astiat mukana.

Katkos vedenjakeluun alkaa tänään torstaina 8. joulukuuta kello 14. Katkos tulee kunnan tiedotteen mukaan kestämään luultavasti seuraavaan aamuun saakka, mahdollisesti jopa pidempään.

Katkoksen aikana viemäreitä voi käyttää, mutta puhdasta vettä ei verkoston kautta saa katkon aikana. Asukkaiden kannattaa varautua vesikatkoon ottamalla vettä talteen astioihin ennen veden katkaisua.

Vihikankaan, Marjoniemen, Säynätlammen, Simolan ja vanhainkodin -alueiden vedenjakelun alue on vesitornin varassa, mihin uutta vettä ei keskeytyksen aikana saada pumpattua. Edellä mainituilla alueilla tulee vedenkäyttöä säännöstellä. Vesihuoltolaitos pyrkii pitämään Kangasniemen pohjoiset ja läntiset osat vedenjakelun piirissä toistaiseksi.

Päivitetty 8.12.2022 klo 15.43. Lisätty kartta.