Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ulosajo Kangasniemellä Jyväskyläntiellä – Kuski väisti vastaan tullutta punaista autoa ojaan, poliisi pyytää havaintoja

Ojaan joutunut kuljettaja oli matkalla Mikkelin suuntaan, vastaantulija puolestaan ajoi kohti Jyväskylää. Viime mainittua epäillään liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Autoilija ajoi ulos Valtatie 13:lta Kangasniemellä tiistaina. Hälytys onnettomuudesta tuli yhden jälkeen iltapäivällä.

Päivystävä palomestari Joni Himberg kertoo, että auto käväisi ojassa, mutta kuljettaja sai sen takaisin tielle.

– Henkilöauto ajautui ulos erikoisissa olosuhteissa, Himberg luonnehtii.

Onnettomuus sattui Kangasniemeltä hieman Jyväskylään päin, suurin piirtein Synsiö-järven korkeudella.

Väistöliike

Itä-Suomen poliisin tilannekeskuksesta kerrotaan, että hätäilmoituksen mukaan onnettomuuteen on johtanut toisen autoilijan ajolinja.

– Kuljettaja on joutunut väistämään vastaantulijaa ja ajautunut ojaan, poliisista todetaan.

Vastaan tulleen ajoneuvon kuljettaja ei pysähtynyt onnettomuuspaikalle selvittämään tilannetta, vaan jatkoi matkaansa Jyväskylän suuntaan.

Epäilty rikosnimike on liikenneturvallisuuden vaarantaminen

Ainoa poliisin tiedossa oleva yksityiskohta on, että vastaantulija liikkui punaisella autolla. Poliisi pyytääkin kansalaisilta tapaukseen liittyviä havaintoja. Punaisen auton kuljettajaa epäillään tutkinnan tässä vaiheessa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Mikkelin suuntaan ajanut ja ojaan väistänyt kuljettaja ajoi yksin. Poliisista kerrotun mukaan hän myös teki hätäilmoituksen.

Henkilövahinkoja ei sattunut. Ilmoittajan ajoneuvo kärsi Himbergin mukaan pieniä vaurioita.

Päivitetty 21.6.2022: lisätty Itä-Suomen poliisista saatuja tietoja 14.43 ja 16.05.