Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kangasniemen Kunnallislehden kuudes ja viimeinen kesäjuttuäänestys on päättynyt - Lukijat äänestivät esiteltäväksi harrastukseksi käsityöt

Kysyimme kesän aikana kaikkiaan kuusi kertaa mielipidettänne tulevasta juttuaiheesta. Viidennen äänestyksen voitti soutu ja melonta. Juttu aiheesta on luettavissa lähiaikoina. Kuudennen ja viimeisen äänestyksen voitti käsityöt, jonka harrastuksena esittelemme piakkoin.

Kangasniemen Kunnallislehti on haastanut lukijoitaan tänä kesänä uudenlaiseen yhteistyöhön. Olemme julkaisseet verkkosivuillamme toukokuusta elokuuhun säännöllisesti uuden, kolmen aiheen listan, josta lukijat ovat voineet äänestää seuraavan kesäjuttumme aiheen.

Äänestys järjestetään touko–elokuun aikana yhteensä kuusi kertaa. Kullakin kerralla äänestys on käynnissä noin viikon ajan. Voittajan selviämisen jälkeen toimitus tekee eniten ääniä saaneesta aiheesta jutun, joka julkaistaan pääsääntöisesti seuraavan viikon aikana.

Ensimmäisen äänestyksen perusteella selvitimme Kangasniemen ruokapaikat ja toisen äänestyksen tuloksena kartoitimme Kangasniemen luontopolut. Kolmas äänestys toi jutun Puulansalmen kuppikivistä. Neljäs juttu kertoo Puulan muikusta ja viidennen äänestyksen voitti soutu ja melonta. Kuudes ja viimeinen äänestys on päättynyt ja äänestyksen voitti käsityöt, josta tehdään juttu, ja se julkaistaan lähiaikoina.

Mukana kesäarvonnassa ovat seuraavat Kaakon Viestinnän tilattavat paikallislehdet: Juvan Lehti, Kaakonkulma, Kangasniemen Kunnallislehti, Keskilaakso, Luumäen lehti, Länsi-Saimaan Sanomat, Paikallislehti Joutseno, Pitäjänuutiset, Puruvesi ja Uutisvuoksi.

Arvontoja toteutetaan kesän aikana yhteensä kolme (3), ja kussakin arvonnassa arvotaan yksi (1) Nokian T20 10" tabletti + yksi (1) 3 kk:n digilukuoikeus valittuun arvonnassa mukana olevaan lehteen. Voittajat arvotaan 1.7.2022, 1.8.2022 ja 1.9.2022.

*Katso arvonnan säännöt kokonaisuudessaan täältä.

Tilaa Kangasniemen Kunnallislehti diginä 3 kk vain 4 e/kk!