Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Koronaa sairastavien hoidontarve on edelleen korkealla Essoten alueella – Santeri Seppälä: "Pahimmista viikoista osastoilla on onneksi tultu jo alas."

Koronan aiheuttama kuormitus jatkuu korkeana Essoten terveydenhuollossa. Maanantaiaamuna sairaalahoidossa oli 22 koronaa sairastavaa, joista yksi oli tehohoidossa, tiedottaa Essote.

– Osastokuormituksen seuraaminen on nyt olennaisin mittari koronatilanteelle, koska tartuntamääriä ei voi enää vertailla aiempiin viikkoihin testauksemme kaventamisen vuoksi. Varmennetut tartuntamäärät eivät enää anna todellista kuvaa epidemiasta, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä kertoo tiedotteessa.

Osastohoidossa koronan vuoksi olleiden määrä nousi Essoten alueella yli kahdenkymmenen ensimmäistä kertaa helmikuun alkupuolella viikolla viisi ja on sen jälkeen käytännössä pysynyt vähintään yhtä ylhäällä. Eristystoimet osastoilla vaativat resursseja Essoten muista palveluista.

– Suurin haasteemme on henkilöstön riittävyys ja jaksaminen, vaikka koronatilanne sinällään on monelta osin hallinnassa. Pahimmista viikoista osastoilla on onneksi tultu jo alas, Seppälä jatkaa.

Testausmäärät ovat pudonneet noin puoleen sen jälkeen, kun Essoten alueen testaussuositusta kavennettiin 30. maaliskuuta. Viime viikolla varmennettuja koronatartuntoja todettiin silti 1095. Näistä merkittävä osa on sosiaali- ja terveydenhuollossa työskentelevillä, jotka ovat enemmistönä nykyisen testaussuosituksen piirissä.

– Koronapoissaolot vaikuttavat merkittävästi palveluihimme, Seppälä huomauttaa.

THL:n tartuntatautirekisteriin kirjautui Kangasniemelle viime viikolla 19 uutta testein varmennettua koronatartuntaa. Nyt testein varmennettujen tartuntojen kokonaismäärä on paikkakunnalla epidemian alusta asti 522.

Pääsiäinen vaikuttaa Kangasniemen hyvinvointikeskuksen vastaanoton aukioloon. Kiirastorstaina 14. huhtikuuta kiireellinen vastaanotto on avoinna kello 8-16. Vastaanotto on suljettu kokonaan pääsiäisen aikana pe-ma 15.-18. huhtikuuta. Hyvinvointikeskuksen vastaanoton ollessa kiinni lääkäripäivystys on Mikkelin keskussairaalan yhteispäivystyksessä. Ajanvaraus sinne tapahtuu Päivystysavun puhelinnumerosta 116 117 ympäri vuorokauden.