Essoten alueella viime viikolla lähes 100 koronatartuntaa – koronalääkäri suosittaa kotitestien käyttöä

Essoten alueella todettiin viime viikon aikana yhteensä 94 koronavirustartuntaa. Sairaalahoidossa tällä hetkellä neljä potilasta koronavirustaudin vuoksi ja heistä yksi on tehohoidossa, tiedottaa Essote.

– Tämä on suurin viikoittainen tartuntamäärämme koko koronapandemian aikana. Tänään voimaan astuvat aluehallintoviraston uudet rajoitukset tulevat todella tarpeeseen, kontakteja täytyy saada nyt vähennettyä leviämisen pysäyttämiseksi, Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä sanoo tiedotteessa.

Seppälä korostaa, että joulun aikana oman perheen ulkopuolisia voi tavata ainoastaan terveenä.

– Oireettomanakin kannattaa suosia kotitestien käyttöä ennen muiden tapaamista tartuntariskin minimoimiseksi, Seppälä jatkaa.

Itä-Suomen aluehallintoviraston Essoten alueelle asettamat kokoontumisrajoitukset yli 50 henkilön kokoontumisille sekä asiakas- ja yleisötilojen lähikontaktien estävä järjestämisvelvoite astuivat voimaan tänään maanantaina 20. joulukuuta.

Essoten alueella on voimassa edelleen myös valtakunnallista ohjeistusta tiukempi koronatestaussuositus ja sisätilojen kasvomaskisuositus.

Essoten suositus koronatestiin hakeutumisesta koskee tällä hetkellä kaikkia ikäryhmiä sekä koronarokotettuja ja rokottamattomia. Essote ohjeistaa hautumaan koronatestiin, mikäli kokee koronaan viittaavia oireita. Mikäli oireet ovat lieviä, esimerkiksi kuumeetonta vähäistä nenän vuotoa tai kurkun käheyttä, oireita voi seurata kotona ilman koronatestiin hakeutumista 1–2 vuorokauden ajan. Kotiseurannan aikana tulee välttää perheen ulkopuolisia kontakteja. Mikäli lievät oireet jatkuvat pidempään tai muuttuvat voimakkaammiksi, tulee hakeutua testiin.

Essoten ohjeistuksen mukaan lapsiperheissä useilla perheenjäsenillä esiintyvien samanlaisten oireiden vuoksi ei ole tarvetta testata koko perhettä. Samanlaisten oireiden osalta 1–2 perheenjäsenen testaaminen riittää.

Jos on altistunut varmistetulle koronavirustapaukselle ja kokee lieviäkin koronaan viittaavia oireita, tulee hakeutua välittömästi koronatestiin.

Kangasniemelle kirjautui THL:n tartuntatautirekisteriin viime loppuviikon aikana neljä uutta testein varmistettua tartuntaa ja paikkakunnan tartuntamäärä epidemian alusta on nyt 67.

THL:n rokotusrekisterin mukaan Kangasniemellä on annettu nyt yhteensä yli 9500 koronarokoteannosta, joista kolmansia rokotteita on nyt reilut 950 annosta.

Yhden rokotteen on saanut nyt 90,2 prosenttia yli 12-vuotiaista. Kaksi kertaa on rokotettu 87 prosenttia ja kolme kertaa 19,8 prosenttia paikkakunnan yli 12-vuotiaista.

Etusivulla nyt

Luetuimmat

Palvelut

Ruokapaikka