Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Avi arvioi kokoontumisrajoitusten tarvetta Essoten alueella

Itä-Suomen aluehallintovirasto on käynnistänyt arvioinnin yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten rajoittamisen tarpeesta Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän eli Essoten alueella, Kangasniemi mukaan lukien.

Mahdolliset päätökset Itä-Suomen aluehallintovirasto tekee aikaisintaan kuluvan viikon perjantaina ja siten, että rajoitukset tulisivat voimaan aikaisintaan ensi viikolla eli viikolla 50.

Arviointia varten Itä-Suomen aluehallintovirasto on saanut tänään torstaina 9. joulukuuta Essotelta asiantuntija-arvion tartuntatautilain 58 pykälän mukaiselle päätökselle asetettujen edellytysten täyttymisestä ja Itä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee asiaa parhaillaan.

Vaihtoehtona rajoituksille toiminnanharjoittaja voi edellyttää yleisötilaisuuteen osallistuvilta ihmisiltä koronatodistuksen esittämistä.