1. Arkkitehti Ilmari Launiksen piirtämä Kangasniemen seurakunnan ensimmäinen seurakuntakoti valmistui vuonna 1927. Milloin rakennettiin uusi, nyt purkupäätöksen saanut arkkitehti Erkko Virkkusen suunnittelema seurakuntakeskus?
2. Milloin on otettu käyttöön ns. Uusi eli Vihikankaan hautausmaa?
3. Kangasniemen kunnan ensimmäiseksi eläinlääkäriksi valittiin vuonna 1931 Veikko Roschier. Sittemmin hän suomensi nimensä. Millä nimellä hänet tunnettiin pitkäaikaisena eläinlääkärinä kunnassamme?
4. Kangasniemen ensimmäinen kansakoulu oli perustettu Kirkonkylään vuonna 1868. Missä kylässä aloitti toimintansa pitäjän toinen kansakoulu vuonna 1893?
5. Ketä urheilumiestä kutsuttiin ”keisariksi” 1960-luvulla?
6. Missä hommassa käytettiin keluvenettä?
7. Mitkä suuret tapahtumat olivat Kangasniemellä vuosina 1934 ja 1960?
8. Montako koulua on lakkautettu Kangasniemellä 1950-luvulta alkaen?
9. Mikä teos alkaa: ”Mieleni minun tekevi, aivoni ajattelevi, lähteäni laulamahan, saa`ani sanelemahan, sukuvirttä suoltamahan, lajivirttä laulamahan.”
10. Missä on Kangasniemen kirkonkylässä 1900-luvun alkupuolella Sigfridsien talona tunnettu talo?
Oikeat vastaukset löytyvät torstaina 18.11. ilmestyvästä Kangasniemen Kunnallislehdestä.
Tämänkertaiset kysymykset laati nimimerkki Kotiseutufani.
Haluatko Sinä laatia kysymyksiä? Ne voivat käsitellä Kangasniemeä, mutta myös kaikkea muuta elämänmenoa. Lähetä kysymykset ja vastaukset osoitteella toimitus@kangasniemenlehti.fi tai postitse osoitteeseen Kangasniemen Kunnallislehti, Otto Mannisen tie 11, 51200 Kangasniemi.