Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Essoten alueella viikonloppuna 11 uutta koronatartuntaa – altistusmahdollisuus St Michel -ravitapahtumassa

Essoten alueella todettiin 11 uutta koronavirustartuntaa perjantain 16. heinäkuuta jälkeen, tiedottaa Essote. Lähes kaikkien sairastuneiden kotipaikkakunnat ovat Etelä-Savon ulkopuolella.

Tartunnanjäljitys on selvittänyt, että kolme tartunnoista on peräisin ulkomailta, loput ovat kotimaista alkuperää. Osittain tartunnanjäljitys on vielä kesken ja altistumispaikkoja kartoitetaan.

– Koronalle on voinut altistua ainakin St Michel -ravitapahtumassa Mikkelissä lauantaina 17. heinäkuuta. Kaikkia paikalla olleita kehotetaan hakeutumaan hyvin herkästi koronanäytteenottoon, mikäli pieniäkin oireita ilmenee, jotta tartuntaketjuja ei pääsisi syntymään. Nettisivuillamme on esillä myös muita julkisia altistumispaikkoja, Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström neuvoo.

– Hyvä uutinen on se, että Essotella ei tällä hetkellä ole yhtään sairaalahoitoa vaativaa koronapotilasta osastoilla, Gärdström jatkaa.

Koronarokotukset jatkuvat Essoten alueella painottuen kakkosrokotusannoksiin, joita pistetään noin 900 päivässä. Ensimmäisiä rokotusaikoja on edelleen varattavissa.

– Nuorten aikuisten parissa, 16-vuotiaista noin kolmekymppisiin, on vielä jonkin verran täysin rokottamattomia. Koronarokotteen ottamalla suojaa niin itseään kuin läheisiään. Korkealla rokotuskattavuudella yhteiskuntamme voi välttää kovia rajoituksia. Niin nuorten aikuisten kuin myös muiden rokottamattomien kannattaa varata rokotusaikansa nettisivujemme kautta, Gärdström painottaa.

Yksi rokoteannos antaa jo hieman suojaa vakavalle koronavirustaudille. Ensimmäisen rokoteannoksen on saanut Essoten alueen väestöstä jo noin 83 prosenttia 16 vuotta täyttäneistä. Toinen rokoteannos parantaa suojan tasoa merkittävästi, sen saaneita on Essoten alueella nyt jo noin 41 prosenttia.

Kangasniemellä ensimmäisen rokotteen on saanut 73,3 prosenttia väestöstä ja toisen rokotteen 41,9 prosenttia.

Altistumispaikat Essoten alueella: www.essote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat-essoten-alueella

Kolme tapaa koronatestiin: www.essote.fi/koronatestaus

Matkailijoiden koronaturvallisuuden FinEntry-palvelu: app.finentry.fi

Koronarokotustiedot ja ajanvaraus: www.essote.fi/koronarokotus