Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Poikkeusolojen pähkinät osa 65

Kysymykset:

1. Eino Leinon tunnetun Nocturne-runon alkuperäisessä käsikirjoitusversiossa oli kolme säkeistöä. Millä sanoin runosta pois jätetty keskimmäinen säkeistö alkaa?

2. Vanhan sanonnan mukaan toista ei saa koskaan tervehtiä kädestä pitäen kynnyksen yli. Mitä sanonnan mukaan seuraa, jos näin toimi?

3. Jos värjäät lankoja punasipulilla, minkä värisiä langoista tulee?

4. Kuka tunnettu säveltäjä sävelsi 1800-luvun lopulla Otto Mannisen runon Pellavankitkijä?

5. Mikä niityiltä ja ojanpientareilta tuttu luonnonkukka kulkee Savossa myös nimellä pääskynhattu?

6. Mistä vuodesta alkaen Kangasniemellä on jaettu vuosittainen kulttuuripalkinto? Kuka palkinnon sai ensimmäisen kerran ja mistä aiheesta?

7. Milloin Kangasniemellä järjestettiin ensimmäiset kunnallisvaalit ja kuinka monta valtuutettua tuolloin valittiin valtuustoon?

8. Mistä kertoo Hiski Salomaan tunnettu kappale Taattoni maja?

9. Mikä kangasniemeläisille tuttu kala kulkee murrekielessä myös nimellä rääpys?

10. Mikä kasvi tunnettiin ennen nimellä lehmänkieli?

Oikeat vastaukset löytyvät torstaina 1.7. julkaistavasta Kangasniemen Kunnallislehdestä.

Kysymykset laativat vihreät valtuutetut Marjo Hämäläinen ja Maisa Juntunen. He haastavat Kangasniemen Demareiden Kaija Koskisen ja Jaana Laukkarisen.