Veikko Ahvenaisen kesäkiertue rantautuu myös Kangasniemelle.
Harmonikkalegenda Veikko Ahvenaisen kesäkiertueen konsertti kuullaan tiistaina 29. kesäkuuta Kangasniemi-salissa. Mukana ovat hänen puolisonsa ruotsalainen harmonikkataituri Carina Nordlund, 13-vuotias hanuristi Matias Savola Jyväskylästä ja Kangasniemen harmonikkaryhmä.
Veikko Ahvenaisen pitkä taiteilijaura on vailla vertaa. Hän soitti ensimmäisen soolokonserttinsa Kuopion kaupungintalossa vuonna 1948.
Muusikko on edelleenkin huippukunnossa ja uusia sävellyksiä sekä levytyksiä tulee tasaiseen tahtiin. Suomen Harmonikkamuseossa Sysmässä esitellään tänä kesänä hänen tuotantoa vuosien varrelta. Viime vuonna hän sai arvostetun kansainvälisen Harmonikkaliiton CIA- Merit Award- palkinnon. Uransa aikana hän on soittanut noin 5000 soolokonserttia eri puolilla maailmaa.
Tuleva konsertti sisältää musiikin ikivihreitä säveliä vuosien varrelta ja Veikon levytyksiä ja sovituksia. Luvassa on hieno harmonikkailta mestarisoittajien seurassa.
Uransa aikana Veikko Ahvenainen on levyttänyt 1082 kappaletta, joka on Suomen ennätys alallaan.
Veikko Ahvenaisen konsertti ti 29.6. klo 19 Kangasniemi-salissa