Pelastuslaitos sai tänään hälytyksen Puulansalmentielle, jossa Akselintien risteyksessä oli aluskasvillisuutta syttynyt palamaan noin 30 neliön alueelta. Paloalue oli sähkölinjojen alla.
– Todennäköisesti palo on saanut alkunsa sähkölinjasta tippuneesta kipinästä, kertoo päivystävä palomestari Jari Iskanius.
Muita syitä paloon ei palopaikalla näkynyt.
– Sähkölinja oli ehjä, joten on todennäköistä, että linjaan osunut tippunut risu on sytyttänyt palon.
Pelastuslaitos sammutti palon ja kasteli maaston palopaikan ympäriltä.
Puulansalmen alueella oli sähkönsiirtoyhtiö Järvi-Suomen Energian häiriökartan mukaan noin kello 15.45 aikaan 107 sähkötöntä kotitaloutta.