Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Essoten koronanyrkki jää tauolle – uusia tartuntoja ei ole löytynyt

Koronatilanteen rauhoittumisen johdosta Essoten alueellinen koronakoordinaatioryhmä jäi tauolle, tiedottaa Essote. Eilen tiistaina 15. kesäkuuta kokoontunut eri viranomaisista koostuva ns. koronanyrkki totesi tilanteen yksimielisesti rauhalliseksi.

– Viimeisimmät koronatapaukset ovat liittyneet matkailuun. Altistumisia on näille tapauksille voinut kuitenkin tulla. On siis tärkeää, että pienistäkin oireista edelleen hakeudutaan koronatestaukseen, jotta mahdolliset tartuntaketjut saadaan heti hallintaan. Kun rokotustilanne on näin hyvä, voimme hieman hellittää varautumista. Toki jos tilanne muuttuu, niin ryhmä kokoontuu välittömästi, kuvailee tilannetta Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Matkailijoita Seppälä kehottaa hakeutumaan niin sanottuun 72 tunnin näytteeseen alueelle tultuaan. Ajan varaaminen testeihin onnistuu muun muassa Essoten nettisivujen tai Finentry-palvelun kautta.

– Jos on tulossa tuttavia tai työntekijöitä ulkomailta, niin kannattaa ohjata noihin koronatestien ajanvarauksiin, kehottaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Essote on päivittänyt perusvaiheen koronasuositukset. Alueella ei ole voimassa 14. kesäkuuta alkaen muita paikallisia rajoituksia kuin valtioneuvoston antamat perustason alueita koskevat rajoitukset. Esimerkiksi yleisötilaisuuksien osallistujamääriä ei enää rajoiteta.

– Tilaisuuksien järjestelyissä on edelleen syytä huolehtia hyvästä hygieniasta ja asiakkaiden ohjeistuksesta. Tilaisuuksien tultaessa on syytä olla käsien pesumahdollisuus, ja jos tätä mahdollisuutta ei ole, käytetään käsihuuhdetta, jota tulee olla helposti saatavilla. Yleisötilaisuudet kannattaa suunnitella siten, että ihmiset voivat halutessaan myös pitää turvavälejä, Gärdström sanoo.

Tapahtumajärjestäjät voivat kysyä Essotelta apua terveysturvallisten tapahtuman järjestämiseen osoitteesta tartuntatauti@essote.fi.

Ensimmäisen koronarokotteen on saanut Essoten alueen yli 16-vuotiaista yli 61 700 henkilöä, mikä on 76,3 prosenttia rokotettavista ikäluokista ja toisenkin annoksen on saanut jo yli 20 prosenttia. THL:n rokotusrekisterin mukaan kangasniemeläisistä ensimmäisen rokotteen on saanut 69,3 prosenttia yli 16-vuotiaista ja toisen 18,3 prosenttia.

– Itsen ja läheisten suojaamiseksi kannattaa hakea rokote nyt. Juhannuksen jälkeen maahan tulevien rokotteiden määrä laskee ja ne menevät pääosin kakkosannoksiin. Nyt on paras hetki varata rokotusaika, Gärdström vinkkaa.