Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on tänään

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on tänään sunnuntaina 13. kesäkuuta. Anton Soinne

Riikka Klemola

Kuntavaalien varsinainen vaalipäivä on tänään sunnuntaina 13. kesäkuuta. Vaalihuoneisto aukeaa kello 9 ja äänestys jatkuu kello 20 saakka.

Mikäli äänestyspaikalla on jonoa kello 20, saavat kaikki siihen mennessä paikalle saapuneet äänestää rauhassa ennen äänestystoimituksen lopettamista.

Vaalipäivänä kukin äänioikeutettu saa äänestää vain omassa äänestyspaikassaan. Vaalipäivän äänestyspaikka mainitaan äänioikeutetun postitse saamassa äänioikeusilmoituksessa. Kangasniemellä vaalipäivän äänestyspaikkana on kunnantalon aula.

Äänestyspaikalle tulee ottaa mukaan henkilöllisyystodistus, joka voi olla poliisin myöntämä henkilökortti, passi, ajokortti taikka vastaava kuvallinen asiakirja.

Äänestyspaikalla kunnantalon aulassa järjestetään Pieni ele -vaalikeräys perinteisesti lipaskeräyksenä. Keräyksen tuotolla autetaan muun muassa sydänsairaita, epilepsiaa sairastavia, invalideja, sokeita, kuuroja, aivosairaita; lapsia, nuoria ja aikuisia. Kaikki keräysvarat jäävät Suomeen ja puolet lahjoituksista jää paikallisten yhdistysten käyttöön.

Vaaleissa valitaan Kangasniemen kunnanvaltuustoon 27 valtuutettua ja heille varajäsenet seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Ehdokkaita on 64 seitsemästä eri puolueesta.

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi