Itä-Suomen aluehallintovirasto pitää voimassa Essoten alueella, Kangasniemi mukaan lukien, kokoontumisrajoitukset, jotka koskevat yleisiä kokouksia ja yleisötilaisuuksia.
Tämä tarkoittaa sitä, että Essoten alueella on edelleen voimassa määräys, joka kieltää kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet, joihin osallistuu yli 50 henkeä. Määräys on voimassa 17. kesäkuuta saakka.
Sisätiloissa ja alueellisesti rajatuissa ulkotiloissa voidaan kuitenkin järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia, joihin osallistuu yli 50 henkilöä edellyttäen, että turvallisuus niissä voidaan varmistaa noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita. Tiloissa on esimerkiksi oltava käytettävissä useita katsomolohkoja tai yleisölle rajattavissa olevia alueita.
Muualla Itä-Suomessa eli Pohjois-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Itä-Savon sairaanhoitopiiri Sosterin kuntien alueella Avi purkaa rajoitukset, koska näillä alueilla epidemiatilanne on rauhallinen.
Aluehallintoviraston mukaan Essoten kuntien alueilla koronaepidemia on perustasolla, mutta tilanne on epävakaampi ja Essoten alueen oman arvion mukaan voimassa oleva rajoituspäätös hyvä.
Essoten Aville antaman lausunnon mukaan alueella on todettu viimeisen kahden viikon aikana useampi joukkoaltistuminen. Näistä viimeisin todettiin maanantaina 31. toukokuuta ja tässä joukkoaltistumisessa altistuneita oli noin 60. Tartuntaketjut on toistaiseksi kuitenkin onnistuttu katkaisemaan ja tartunnanlähteiden selvitysprosentti on yli 90. Essote arvioi, että nykyiset voimassa olevat yleisötilaisuuksien rajoitukset ovat hyvät, jotta kansallisissa tapausmäärissä päästään alemmalle tasolle ja alueellisesti nopean heikkenemisen riski laskee.