Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kuntavaalit 2021 | Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona

Äänestyspaikkana on kunnantalon aula. Ennakkoäänestysaikaa on kaksi viikkoa.

Kuntavaalien ennakkoäänestys alkaa tänään keskiviikkona 26. toukokuuta ja se kestää tiistaihin 8. kesäkuuta saakka. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 13. kesäkuuta.

Ennakkoon voi äänestää missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa. Äänestää voi vain oman kotikunnan ehdokasta.

Kangasniemellä ennakkoäänestyspaikkana on kunnantalon aula osoitteessa Otto Mannisen tie 2. Kunta järjestää aulatilan äänestyspaikaksi siten, että siellä on turvallista käydä äänestämässä. Aulaan tullaan sisään normaalisti pääovesta. Sisällä aulassa on kiertävä reitti, jota pitkin äänestäjä kulkee ohjatusti. Näin vältytään kasvokkain kohtaamisilta. Äänestämisen jälkeen aulasta poistutaan ulos sivuovesta.

Kunnan hallintojohtaja Sari Linturi-Sahlmanin mukaan vaalien järjestäjät suosittelevat vahvasti, että ennakkoäänestysmahdollisuutta käytettäisi mahdollisimman paljon.

– Tämä siksi, ettei varsinaisena vaalipäivänä tulisi ruuhkaa äänestyspaikalle.

Ennakkoäänestysaikaa on kaksi viikkoa. Tällä pyritään estämään äänestyspaikan ruuhkautumista.

– En usko, että ruuhkautumista tulee, kun aikaa on paljon.

Hän arvioi, että eniten äänestäjiä käy heti ensimmäisenä päivänä ja viikonloppuisin. Samoin ennakkoäänestyksen viimeisinä päivinä on usein enemmän äänestäjiä.

Ennakkoäänestyspaikalla on aina kolme vaalivirkailijaa, joista yksi voi tarvittaessa ohjata äänestäjiä.

– En pitäisi tilannetta hirveänä peikkona, koska tartuntatilanne on ollut meillä pitkään rauhallinen.

Äänestyspaikalla tulee kuitenkin noudattaa terveysturvallisia tapoja. Äänestäjän tulee käyttää äänestyspaikalla kasvomaskia tai kasvovisiiriä, jos siihen ei ole estettä. Maskeja on kunnantalon aulassa jaossa. Jaossa on myös kertakäyttökäsineitä, jos joku haluaa niitä äänestäessä käyttää.

Äänestyspaikalla tulee myös käyttää käsihuuhdetta, jota on tarjolla niin sisään tullessa kuin ulos lähtiessä. Äänestyspaikalla tulee myös pitää kahden metrin turvaväliä muihin läsnäolijoihin ja seurata vaalivirkailijoiden antamia ohjeita.

Vaalivirkailija saattaa pyytää poistamaan maskin henkilöllisyyden tarkistamiseksi. Se kannattaa tehdä virkailijan ohjeiden mukaan. Äänestyspaikalla vaalivirkailijat ovat pleksien takana.

Vaaleissa henkilöllisyyden voi todistaa henkilökortilla, passilla, ajokortilla tai muulla vastaavalla asiakirjalla. Jos tällaista ei ole, poliisilaitokselta voi saada maksuttoman väliaikaisen henkilökortin äänestämistä varten.

Linturi-Sahlman muistuttaa, että sairaana ei saa tulla äänestämään. Jos on sairaana tai esimerkiksi karanteenissa, silloin on tarjolla kotiäänestysmahdollisuus. Siihen tulee ilmoittautua viimeistään 1. kesäkuuta kello 16 mennessä.

– Kotiäänestyksen vaalivirkailijat ovat erityisesti suojattuja.

Kangasniemeläisiä äänioikeutettuja on näissä vaaleissa yhteensä 4543. Kuntavaaleissa valitaan Kangasniemen kunnanvaltuustoon 27 valtuutettua ja heille varajäsenet. Ehdolla 64 ehdokasta seitsemästä eri puolueesta. Uuden valtuuston toimikausi alkaa elokuussa ja kestää nelisen vuotta.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa äänesti 59,6 prosenttia äänioikeutetuista. Tuolloin äänioikeutettuja oli 4760.