Essoten alue siirtyy koronan perustasolle – aikuisten harrastustoimintaa avataan

Essoten alue siirtyy koronan perustasolle, koska tartuntojen määrä on laskenut ja samalla rokotuskattavuus on kasvanut. Vesa Vuorela

KNKL

Koronatilanne jatkuu Essoten alueella rauhallisena. Alueelta on löytynyt yksi uusi koronatartunta, jonka alkuperä on ulkomailla, kerrotaan Essoten tiedotteessa.

Alueen koronakoordinaatioryhmä päättikin lieventää rajoituksia. Essoten alue siirtyy kiihtymisvaiheesta perustasolle. Alueen kunnat tekevät koronanyrkin suositusten perusteella siihen liittyen vielä omat päätöksensä.

– Suurimmat muutokset rajoituksissa ovat tällä erää, että aikuisten harrastustoiminta palaa tauolta ja kuntosalien rajoituksia puretaan. Julkiset tilat avautuvat, mutta niissä on edelleen noudatettava THL:n ohjeita, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Käytännössä useimmat rajoitukset jatkuvat perjantaihin 23. huhtikuuta saakka, jolloin Aluehallintoviraston kokoontumisrajoitus nousee enintään kuudesta henkilöstä enintään 20 henkilöön. Alle 20 henkilön kokoontumiset ovat siis sallittuja perjantaista alkaen, niissä voidaan varmistaa osallistujien jos turvallisuus noudattaen opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeita.

Perusteena rajoitusten vähentämiselle on, että Essoten alueella koronavirustartuntojen määrä on laskenut ja samalla rokotuskattavuus ja riskiryhmien suojaamisen tilanne on parantunut.

– Emme edelleenkään kannusta yksityistilaisuuksien järjestämiseen ja kun niitä järjestetään, niin pitää noudattaa tarkasti hygieniaohjeita. Tilaisuuksien järjestäminen on kuitenkin nyt perjantaista lähtien mahdollista. Tiedämme, että ainakin hautajaisia on lykätty kokoontumisrajoitusten takia, Seppälä kertoo.

Etätyösuositus jää edelleen voimaan, mutta sanamuotoa lievennettiin kaikkiin niihin tehtäviin, ”joissa se ei aiheuta kohtuutonta haittaa”. Aiemmin sanamuoto oli velvoittavampi eli etätyötä suositeltiin kaikkiin niihin tehtäviin, ”joissa se oli mahdollista”.

Samoin maskien käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa lähikontaktia ei voida välttää. Turvavälit ja hyvä käsihygienia on syytä edelleen pitää käytäntönä.

– Uudet virusvariantit leviävät sen verran herkästi, että turvavälit, kasvomaskit ja käsienpesu on pidettävä edelleen rutiineissa ja näiden käyttöä jopa lisättävä, kun sosiaalisten kontaktien määrä lisääntyy. Näitä ohjeita Essoten alueen ihmiset ovat tähän asti kiitettävästi noudattaneetkin ja hyvää linjaa on syytä edelleen jatkaa, kehottaa pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Kommentoi