Essote aloittaa riskiryhmä 2:n rokotukset

Koronarokotukset ovat edenneet nopeasti Essoten alueella. Viikonlopun aikana Essoten eri toimipisteissä on rokotettu yli 1 100 henkilöä ensimmäisellä koronarokoteannoksella.

– Yli 70-vuotiaiden ja riskiryhmä 1:n yli 16-vuotiaiden aikoja on vapaana lähipäiville. Saamme hyvin rokotteita nyt viikon sisällä Essoteen ja pystymme jo maanantaina 12. huhtikuuta iltapäivällä avaamaan riskiryhmä 2:lle 18-ikävuodesta alkaen ajanvarauksen, kertoo pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.

Rokotteena on 16-17-vuotiailla Pfizer-Biontech ja yli 18-vuotiailla joko Pfizer-Biontech tai Moderna.

– Kaikkien yli 65-vuotiaiden eli myös terveiden ajanvaraus on auki AstraZenecan rokotteelle. Aikaa varatessaan henkilö siis tietää, että kyseessä on kyseinen rokote, kertoo Gärdström.

Riskiryhmä 2:

Jatkuvaa lääkitystä vaativa astma

Ryhmään kuuluvat astmaatikot, jotka käyttävät astmaansa jatkuvaa lääkitystä ja eivät ole vielä tulleet rokotetuiksi vaikeaa kroonista keuhkosairautta sairastavien ryhmässä.

Vaikea sydänsairaus

Ryhmän sairauksiin kuuluvat muun muassa sydämen vajaatoiminta, keuhkosydänsairaus, keuhkoverenkierron sairaudet, sydänlihassairaudet ja sepelvaltimotauti.

Hengitystä haittaava neurologinen sairaus tai tila

Ryhmään kuuluvat muun muassa seuraavat taudit ja tilat silloin, kun ne haittaavat hengitystä: aivoinfarkti, aivoverenvuoto, hengityshalvaus, Parkinsonin tauti, MS-tauti eli pesäkekovettumatauti, hermo-lihasliitosten ja lihasten sairaudet sekä CP-oireyhtymä ja hengitystä haittaavat muut halvausoireyhtymät.

Immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito autoimmuunisairauteen

Ryhmään kuuluvat muun muassa selkärankareuma, nivelreuma, niveltulehdukset, haavainen paksusuolentulehdus, Crohnin tauti ja psoriaasi, jos kyseiseen sairauteen liittyy suun kautta tablettina otettu glukokortikoidihoito tai muu immuunipuolustusta heikentävä lääkehoito (solunsalpaajahoito, biologiset lääkkeet ja muut immunosuppressantit).

Vaikea krooninen maksasairaus

Ryhmän sairauksiin kuuluvat esimerkiksi maksan vajaatoiminta, maksafibroosi ja maksakirroosi. Muun muassa kirroottiset tilat, aiheuttajasta riippumatta, vaikeuttavat selviämistä vaikeasta infektiosta.

Tyypin 1 diabetes tai lisämunuaisten vajaatoiminta

Ryhmään kuuluvat insuliinihoitoinen tyypin 1 diabetes ja lisämunuaisten vajaatoiminta.

Uniapnea

Ryhmään kuuluvat ne henkilöt, joilla on diagnosoitu keskivaikea tai vaikea uniapneatauti. Henkilöllä on keskivaikea uniapnea, kun hengityskatkoksia tai -vaimentumia on tunnissa yli 15. Vaikea uniapnea henkilöllä on, kun hengityskatkoksia tai -vaimentumia on tunnissa yli 30.

Psykoosisairaus

Ryhmään kuuluvat skitsofrenia, skitsotyyppinen häiriö ja harhaluuloisuushäiriöt sekä henkilöt, joilla on klotsapiinihoito johonkin muuhun mielenterveydenhäiriöön.

Sairaalloinen lihavuus (painoindeksi yli 40)

Ryhmään kuuluvat henkilöt, joiden painoindeksi (BMI) on 40 tai sitä suurempi.

Kommentoi