Lukuviikkoa juhlitaan LanttuLit-sivustolla - Maria Kuutti on mukana omalla videollaan

Sivusto esittelee lapsille ja nuorille kirjailijoita ja kuvittajia sekä kirjan kirjoittamisprosessia.

Maria Kuutti on mukana lukuviikon kunniaksi julkaistussa LanttuLit-tempauksessa omalla videollaan.

Anna Pölkki

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista lukuviikkoa. Viikon kunniaksi verkossa on julkaistu LanttuLit-sivusto eli Lasten- ja nuortenkirjojen taustamateriaaLit. Se on lapsille ja nuorille suunnattu sivusto, jota voivat hyödyntää esimerkiksi opettajat, sanataideammattilaiset ja kirjaston työntekijät. Sivuston tarkoitus on innostaa lapsia ja nuoria lukemaan, ja se jää elämään internetiin myös lukuviikon jälkeen.

Idean äiti on lasten- ja nuortenkirjailija Hanna van der Steen. Hän on koonnut mukaan tempaukseen 25 Karisto-kustantamon lasten- ja nuortenkirjailijaa sekä muutaman kuvittajan. LanttuLit-sivustolla he esittäytyvät ja kertovat samalla kirjan kirjoittamisprosessista sekä vastailevat kysymyksiin, joita lapset ja nuoret heille usein esittävät. Materiaalit ovat pääosin videomuodossa. Sivustolla kerrotaan myös kirjan kääntämisestä ja äänikirjoista. Lisäksi sivusto sisältää tehtäviä.

Myös kangasniemeläinen lastenkirjailija Maria Kuutti on mukana LanttuLit-tempauksessa omalla videollaan.

Muita sivustolla esittäytyviä tunnettuja kirjailijoita ovat esimerkiksi Riina Katajavuori, Mila Teräs, Maria Autio ja Katariina Romppainen. Mukana on myös joitakin Kariston esikoiskirjailijoita.

Maria Kuutti esiintyy omalla videollaan hyvin selkeäsanaisesti ja lapsentajuisesti. Hän kertoo muun muassa, miten hänestä tuli kirjailija.

– Olen osannut lukea jo silloin, kun menin kouluun. Kun muut koulukaverit harjoittelivat aakkosia, minä sain kirjoittaa omia tarinoita. Minulla oli niin ihana opettaja, että hän antoi paljon positiivista palautetta saduista. Minulle tuli sellainen olo, että kirjoittaminen ja lukeminen on tosi kivaa.

LanttuLit-sivusto löytyy osoitteesta https://lanttulit.blogspot.com/

Kommentoi