Aikuisten sarjan runot

Jätkäpoeka Hokasta Jätkäpoeka ei omista niittuva eikä niitu aetoo, ei peltova eikä pello laetoo. Äet on äkäne ku järve näkki,

KNKL

Jätkäpoeka Hokasta

Jätkäpoeka ei omista niittuva eikä niitu aetoo,

ei peltova eikä pello laetoo.

Äet on äkäne ku järve näkki,

ku tyhjänä tuas on potattisäkki.

Laeskuus ei o köyhä velikulta,

se viep leivä suusta multa.

Kylä akat ne laettaa liikkeele siivet ja sarvet,

niistä tulloo minu nahkaa syvät arvet.

Mitäpä sitä ennee salloomaa:

minä lähe Amerika kultaraettia talloomaa!

Hangossa nouse laevaa,

loppu tulokoo nyt köyhyyve vaevaa!

Mutta Amerikassa huaveet yhe äki haehtuu,

ku unelmat kaevospöllyy vaehtuu.

Olen isoherrale pelekkä orja ja renki,

tylyssä kaevoskomennossa kohta lähtöö henki.

Palakkarahat juon salakapakassa kulokusta alas,

joka nielasulla mielee palas,

mite Hoka neito minuva riippakoevu alla halas.

Amerikassa pittää osata herroe ja muan kieltä,

niitä taetamattomana on ku kärsätö sika vaela mieltä.

Karvas on jätkäpoja Amerika leipee syyvä,

toesta oes Hokassa riihe seinää lyhteitä lyyvä.

Hyvästi Amerikka! Missä siintää Puula veet,

sielä on kaekki jätkäpoja aarteet.

Ku on kerra syntynä Hokassa,

ei voe koskaa olla iha hukassa!

Kotikunta

Mikä paikka on keskellä maatamme

sen kotikunnaksi kertoa saatamme

Monet tuntevat kuntamme Puulasta

saamme ihailla vettä sen kuulasta

vahtii patsas Anni Swanin puistoa

Otto Mannisen vaalii se muistoa

Rasinkangas innoitti Einoa

Helkavirret ovat osa Leinoa

Hiski kuulu on monessa kolkassa

tutut sanat on Tiskarin polkassa

Etkö paikkaa vielä sä tunnista

tämä kaunein on Suomen kunnista

Metsäpolku

Seison pellon reunalla

kuuntelen kun maailma ajaa ohitse

toiset toiseen suuntaan kuin toiset

Eivät he tiedä jäävän mitään näkemättä

heillähän on päämäärä ja lähtö

Minähän se pysyn paikallani

ja suren menetettyjä tapaamisia

Vanha kuusikko luo esteen

ei voi nähdä

mutta kuulla voi

jos kuuntelee

Minun maailmani ei muutu isommaksi

vaikka kaukana tuuli puhaltaisi

ja laulu nostaisi aallokon myrskyksi asti

Vanhassa kuvassa näkyy vielä erämaa

ja somerikossa kulkeva polku

ihmiset eivät enää rakasta

enkä minäkään sitä jaksa kerrata

Puulalla

Puulaveden varjojen läpi

soudan valossa

aamun tunteina.

Veden hengitys

käy tahtiini.

Soutaa viiletän

hajallaan etäällä

uivien saarten lomiin.

Puulan kirkkaat tuulet!

Hopeaa laineen harja,

hymyä taivaan pronssi.

Iltapäivän aurinko

levähtää sylissäni.

Kuka taitaa

selittää kaisliston liikkeen,

päivänpitkän kaislan suhun.

Illan tullen

olen väsymyksestä uupuneena

vihdoin perillä.

Airot sisään.

Koskemattomalla rannalla

ylenee koivu,

yksin,

vaiti.

En ole enää syntymässä

vaan juuri syntynyt.

Tyyni

Kuinka iso onkaan maailma ja toisaalta, kuinka pieni.

Pohjoisesta etelään, lännestä itään on käynyt tieni.

Ihmistä ymmärtääkseen on hyvä nähdä muuta,

Nähdä auringon laskevan itään, katsoa läheltä kuuta.

Koti on silti sulla siellä, missä tunnet rauhaa

Missä ei alati vaivaa, kun levoton mieli pauhaa.

Kun katson ulos ikkunasta, tuijotan järven selkää

On tyyni Puula, niin kuin mieli – en mitään täällä pelkää.

Löytyy jokaisen sisimmästä maailmoja monta,

Kun katsoo tarkkaan, näkee kauneutta uskomatonta.

Niin kuin luonto ympärillä syntyy, kasvaa, valtaa alaa

Niin myös oma ihmisluonto ympärilleen tilaa halaa.

Valintoja täynnä elämä on vaikka,

Kangasniemi – se on se paikka!

Kommentoi