Lapaskankaan liikenneympyrän veistoshanke on viimeinkin toteutumassa. Torstaiaamuna Maansiirto Marttisen kaivinkone kaivoi ympyrästä pintamaita sivuun patsaan perustusten tieltä.   -Nyt alkavat
Lapaskankaan liikenneympyrän veistoshanke on viimeinkin toteutumassa. Torstaiaamuna Maansiirto Marttisen kaivinkone kaivoi ympyrästä pintamaita sivuun patsaan perustusten tieltä.
-Nyt alkavat taideteoksen perustuksen rakennustyöt ja kun perustus on valmis, saadaan teoskin pian paikoilleen. Veistos on jo Hollannissa valmiina, kommentoi perustustöiden alkua paikalla tarkkaillut Kangasniemen kunnan tekninen johtaja Mikko Korhonen.
Liikenneympyrä on valmistumisestaan lähtien odottanut Kangasniemeä ilmentävää taideteosta. Nyt pitkä odotus on päättymässä ja paikalle nousee kangasniemeläisen kuvanveistäjä Lucien den Arendin kookas, ruostumattomasta teräksestä valmistettu maisemateos.
Kiertoliittymä on Suomen valtion omaisuutta. Paikallisesti tuota omistusoikeutta vahtii Etelä-Savon ELY-keskus. Kunta on saanut ELY-keskukselta luvan veistoksen sijoittamiseen kiertoliittymän keskelle. Veistoksen perustamistöihin kunnan budjetissa on tälle vuodelle varattu 30 000 euron määräraha.