Kunta muutti koronarajoituksiaan

Kangasniemen kunta on muuttanut 20. tammikuuta antamiaan koronarajoituksiaan, kun Essoten koronanyrkki tulkitsi alueen olevan jälleen koronan kiihtymisvaiheessa. Kunnan muuttuneiden ohjeistuksen

KNKL

Kangasniemen kunta on muuttanut 20. tammikuuta antamiaan koronarajoituksiaan, kun Essoten koronanyrkki tulkitsi alueen olevan jälleen koronan kiihtymisvaiheessa. Kunnan muuttuneiden ohjeistuksen mukaan yläkouluissa varaudutaan siirtymään hiihtoloman jälkeen eli 8. maaliskuuta etäopetukseen kolmeksi viikoksi, jos alue siirtyy epidemiassa tasolle 2. Lukio siirtyy etäopetukseen 28. maaliskuuta asti.

Nuorisotilassa suositellaan rajaamaan henkilömäärä enintään 10 henkeen ja siten että turvavälit säilyvät. Kirjastossa voi samassa sisätilassa olla enintään 10 henkilöä ja kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja. Kunnantalon aulassa voi olla enintään 10 henkilöä. Aula on avainnoin maanantaista perjantaihin kello 9-11 välisen ajan. Kunnantalolla kävijöiden edellytetään käyttävän maskeja. Kaikki aikuisten harrastustoiminta kunnan tiloissa jää tauolle.

Kangasniemen kunta korostaa, että kaikkia yleisötilaisuuksia suositellaan vältettäväksi. Osallistujien määrä rajataan korkeintaan 10 henkilöön ja osallistujat käyttävät maskeja koko tilaisuuden ajan. Kasvomaskia tulee käyttää kaikkialla kodin ulkopuolella, missä on lähikontakteja. Väestöä suositellaan välttämään kaikkia oman talouden ulkopuolisia kontakteja. Turvavälejä ja hygieniaohjeistuksia tulee noudattaa tehostetusti koko alueella.

Kommentoi