Neljä uutta koronatartuntaa löytyi viikonloppuna Essoten alueelta – Kangasniemelle kirjattiin yksi uusi tartunta

Viikonloppuna Essoten alueelta löytyi koronatesteissä neljä uutta koronatartuntaa, joista lauantaina ja sunnuntaina yksi, kertoo Essote tiedotteessa. Kaikki tapaukset liittyvät jo

KNKL

Viikonloppuna Essoten alueelta löytyi koronatesteissä neljä uutta koronatartuntaa, joista lauantaina ja sunnuntaina yksi, kertoo Essote tiedotteessa. Kaikki tapaukset liittyvät jo aiemmin tunnettuihin tartuntaketjuihin ja kaksi tartunnan saaneista oli jo ennestään karanteenissa. Muualta kirjautui THL:n tilastoihin Essoten alueelle useita tautitapauksia viikonloppuna. Nämä henkilöt eivät kuitenkaan ole altistaneet muita tällä alueella.

– Kokonaistilanne selviää tiistain tuloksista. Suurin kysymysmerkki on, onko uusia tartuntaketjuja käynnistymässä hiihtolomien seurauksena. Juuri nyt näyttää rauhalliselta, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Erikoissairaanhoidossa on tällä hetkellä viisi potilasta, perusterveydenhuollossa kaksi ja puhelinseurannan piirissä viitisenkymmentä sairastunutta.

THL:n tartuntatautirekisteriin kirjautui sunnuntaina yksi uusi tartunta Kangasniemelle. Kaikkiaan epidemian alusta Kangasniemelle on kirjattu THL:n koronatilastoon nyt 33 testein varmistettua koronatartuntaa.

Kommentoi