Kuntavaalit käynnistyivät viime viikolla ennakkoäänestyksen alettua. Loppukiri häämöttää. Syitä sille, miksi itse asetuin ehdolle, on monia. Koen tärkeäksi pyrkiä olemaan osaltani kehittämässä kotikuntaamme.
Kaikkien kuntalaisten yhteinen toive on veto- ja elinvoimainen kunta - myös tulevaisuudessa. Uskon myös valtuustossa tämän olevan yhteinen tavoite, joka mahdollistetaan yhteistyöllä yli puoluerajojen. Politiikassa teoilla ja toiminnalla on merkitystä. Ei riitä, että aiotaan; on pyrittävä saamaan teoilla asiat toteutumaan.
Elinkeinopolitiikka pitää yllä kunnan veto- ja elinvoimaisuutta. Kuntien tulee jatkossakin pystyä päättämään omista palveluistaan oman kunnan tarpeisiin parhaiten soveltuvalla tavalla. Peruspalvelut kunnassamme ovat laadukkaat. Pyritään yhdessä turvaamaan Ikäihmisten huolenpito, tukemaan ja kehittämään lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä huolehtimaan lukiomme säilymisestä.
Veto- ja elinvoimaisuuteen kuuluu myös yritysten toimintaedellytyksistä huolehtiminen. Kunnassamme teollisuus omilla osa-alueillaan työllistää lukuisia paikkakuntalaisia. Yksi suurimpia työllistäjiä on metsäteollisuus, joka Kangasniemellä näkyy erityisesti hakkuu-, korjuu- sekä maanmuokkausketjuina sekä kaukokuljetuksessa ja konehuollossa. Pelkkä maisema ei kuitenkaan elätä. Kangasniemellä on paljon metsää sekä metsänomistajia, joille metsät ovat täten elinkeino.
Kangasniemellä on hyvä asua. Vaikka muuttovirta kaupunkeihin on koskettanut osaltaan myös Kangasniemeä, on kuitenkin hienoa huomata niin uusien kuin vanhojenkin kuntalaisten muuttavan sekä ensimmäisen että uudemman kerran Kangasniemelle. Myös nuorten on helppo palata opintojensa jälkeen takaisin kotikuntaan.
On ilo huomata, kuinka hyväntahtoisuus ihmisten kesken on edelleen arvossaan: autamme naapureitamme pyyteettömästi sekä tervehdimme tavatessamme toisemme. Uskon ja toivon tämän säilyvän näin myös tulevaisuudessa. Hyväntahtoisuus synnyttää luottamusta ja luottamus on lähtökohta tavoitteiden saavuttamiselle, joka on oleellinen osa päätöksentekoa.
Koen hyväntahtoisen ihmisen olevan kykeneväinen puolustamaan sitä, mikä on oikein. Vaikuttamalla tämä pyrkii ajamaan niitä asioita, jotka tuottavat kaikille parempaa tulevaisuutta. Päätöksenteossa kaikki tulee ottaa huomioon; tulee puolustaa heikompiosaisia, heitä, jotka eivät itse pysty ajamaan omia etujaan.
Kunnan veto- ja elinvoiman kehittäminen on meidän kaikkien vastuulla. Myönteiset kokemukset, mielikuvat ja asiakastyytyväisyys johtavat parhaimmillaan asukastyytyväisyyteen. Tämä onnistuu yhteistä köyttä vetäen: uutta kehittäen ja perinteitä kunnioittaen.
Milja Halttunen
metsätalousinsinööriopiskelija
kuntavaaliehdokas (kesk.)