Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikirjoitus | Elinvoimainen kotikunta

Kunnat ovat uuden edessä. Toteutuessaan sote-uudistus muuttaa merkittävällä tavalla kuntien toimintaa ja taloutta. Perustettaville hyvinvointialueille on siirtymässä noin puolet kuntien menoista. Lakisääteiset tehtävät vähenevät, mutta kuntien omille hartioille jää edelleen paljon kannettavaa. Varhaiskasvatus, koulut, liikunta- ja vapaa-ajan palvelut sekä kunnan perusinfra, kuten tiet, tontit ja muu kunnallistekniikka on rahoitettava tulevaisuudessakin. Miten kunta jäljelle jäävien tehtävien hoitamisesta ja tulevista investoinneista selviytyy, riippuu paljon kunnan taloudellisesta tilanteesta ennen uudistuksen voimaantuloa. Tämä kaikki todetaan soteuudistus.fi -sivustolla.

Ilman elinvoimaa kunta ei velvoitteistaan selviä. Elinvoima syntyy ihmisistä, menestyvistä yrityksistä ja yleisestä aktiivisuudesta. YLE:n vastikään julkaiseman Kuntatutkan mukaan Kangasniemellä on asukaslukuun suhteutettuna keskimääräistä enemmän yrityksiä. Tämä on hyvä lähtökohta elinvoiman kehittämiselle. Paikallista yritystoimintaa tuleekin kaikin mahdollisin keinoin tukea.

Kunnan talouden tunnusluvut, kuten vaikkapa lainan määrä asukasta kohden tai suhteellinen velkaantuneisuus, ovat sen sijaan Kuntatutkan mukaan huonommat kuin neljä vuotta sitten. Selitys löytynee tärkeistä ja osaltaan elinvoimaa ylläpitävistä investoinneista, kuten Kansis-keskuksen rakentamisesta. Jotta jo tehdyt ja tulevat investoinnit saadaan maksetuksi ja palvelut säilytetyksi omassa kunnassa, tarvitaan lisää veronmaksajia. Uusien asukkaiden houkuttelemiseksi on tehtävä kaikki voitava.

Vetovoimatekijöinä mainitaan usein kuntamme kaunis järviluonto ja sen tarjoamat mahdollisuudet. Vielä enemmän kuntamarkkinoinnissa tulisi korostaa sitä, että Kangasniemellä yleinen toimeliaisuus ja esimerkiksi kunnan panostukset hyvinvoinnin edistämiseen ovat keskimääräistä paremmalla tasolla. Mainitun Kuntatutkan mukaan Kangasniemi on kyennyt esimerkiksi käyttämään kulttuuriin rahaa keskivertokuntaa enemmän ja yhdistysten määrä suhteutettuna asukaslukuun on neljän vuoden takaisesta mittauksesta jopa noussut.

Kangasniemeläiset ovat aktiivisia ja yritteliäitä. Aktiivisuus luo elämää. Kun päättäjät ja muu kuntakoneisto sekä paikalliset yritykset ja yhteisöt puhaltavat yhteen hiileen, saadaan Kangasniemen elämänliekki palamaan vakaana jatkossakin.

Susanna Pirttiaho

YTM, palvelujohtaja

kuntavaaliehdokas (kesk.)