Piispa Seppo Häkkisen kirjoitus: Helluntai murentaa pelon

”Koronaviestinnästä on puuttunut toivo ja luottamus”, uutisoitiin jokin aika sitten. Monet ovat kokeneet, että pandemian viranomaisviestintää ovat leimanneet hallinto, juridiikka ja epidemiologia. Pieni ihminen on voipunut informaation määrään ja ahdistunut.

Koronapandemia on iskenyt elämän merkitystä antavaan perustaan, kun se on koskettanut omaa tai läheisen ihmisen terveyttä, hyvinvointia, työtä ja toimeentuloa. Toivo on kadonnut, luottamus horjunut. Huominen on ollut sumussa.

Toivo ja luottamus ovat uskomme keskeisiä käsitteitä. Toivo auttaa väsyneenkin jaksamaan huomiseen. Luottamus kertoo perusturvallisuudesta. Toivo ja luottamus kannattelevat meitä; ne kuuluvat identiteetin välttämättömään perustaan. Siksi niiden kadottaminen on tuhoisaa.

Ensimmäisen helluntain tapahtumissa korostuu toivon herääminen ja luottamuksen vahvistuminen. Apostolien teoissa kuvataan Pyhän Hengen vuodattaminen viisikymmentä päivää pääsiäisen jälkeen. Ensin oli vain pieni joukko hämmentyneitä Jeesuksen seuraajia. He rohkaistuivat toimimaan: syntyi kristillinen kirkko. Pyhä Henki lähetettiin heille puolustajaksi, auttajaksi ja lohduttajaksi.

Yksikin vähäpätöiseltä näyttävä hyvyyden välähdys voi muuttaa olemassaolon synkkyyden ja nostaa toivottomuudesta. Lempeä katse, ystävällinen sana tai yllättävä avun saaminen voivat valaista pimeäksi muuttuneen maailman ja herättää luottamuksen.

Kristillisen käsityksen mukaan toivo syntyy vastaanottamastamme rakkaudesta. Luottamus syntyy koetusta turvallisuudesta.

Arjessamme on kysymys sekä Jumalan että ihmisten jakamasta hyvyydestä. Toivo ja luottamus vahvistuvat ja lisääntyvät, kun itse jaamme osaksemme tullutta hyvyyttä eteenpäin.

Toimittaja, kirjailija Pia Perkiön helluntaivirressä pyydetään: ”Rohkaise minua, Henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani.” (Virsi 125:3). Pyhä Henki on rohkaisun Henki.

Kristillisessä kielenkäytössä armolahja tarkoittaa Jumalan antamaa lahjaa tai kykyä. Rohkaiseminen on yksi tällainen lahja. Rohkaisua ei tarvita vain silloin, kun toivo hiipuu ja luottamus katoaa. Rohkaisua tarvitsemme joka päivä; se auttaa jaksamaan ja säilyttämään elämänhalun ja ilon.

Rohkaiseminen on tarkoitettu jokapäiväiseen käyttöön. Se on toisen ihmisen kohtaamista, kuuntelemista ja nostamista, siis hyvyyden jakamista.

Hyvillä asioilla on taipumus lisääntyä, kun ne laittaa kiertoon. Rohkaisu, myötäeläminen ja pienikin ystävällinen ele murtavat pimeyden ja luovat toivoa ja luottamusta. Helluntai kutsuu meitä rohkaisemaan toinen toistamme.

Seppo Häkkinen

Mikkelin hiippakunnan piispa

Kommentoi