Kaikenlainen järjenkäyttö ja totuuden löytäminen on hyvää ja yleensä myös hyödyllistä. Tieteellisen tutkimuksen avulla pyritään löytämään se mikä on totta, mutta oikean päätelmän tekemistä haittaa usein alkuolettamukset. Tavallinen esimerkki on kysymys tupakan terveellisyydestä, ymmärrettävää on että tupakkateollisuuden rahoittaman tutkimuksen ennakko-oletus on myönteinen.
Jos tutkittaisiin kysymystä onko kansantaloudellisesti järkevää huolehtia vanhuksista, vammaisista, sairaista ja muista henkilöistä jotka eivät enää tuota. Totuus on selkeä ja siksi pelkkä taloudellinen totuus ei riitä oikeuttamaan niitä toimenpiteitä, joita monet ateistiset maat harjoittavat.
Jos tieteen taustafilosofia on kristillinen ja ihminen uskoo Jumalan olemassaoloon, hän ymmärtää kymmenen käskyn olevan edelleen voimassa. Yleisesti tiedetään että kaikenlainen auttamistyö on saanut alkunsa kristinuskon vakiinnuttua, koulut, sairaanhoito ym.
Siksi olen huolissani, että Suomenkin monen yliopiston taustafilosofia on ateistinen ja melkein tieteen nimissä aletaan väittää että 2+2 on 5. Hitlerkin on sanonut, että valheen tulee olla tarpeeksi suuri ollakseen uskottava. Kun valhetta toistetaan tarpeeksi voimallisesti ja toisinajattelevia rangaistaan, siitä tulee totuus.
Tässä maassa on enää yksi kansanryhmä, jolla on oikeuksia, muut kansanryhmät eivät saa ajatella, uskoa, ilmaista mielipiteitään ilman että joutuvat syytteeseen. Pahinta on, että lakeja parhaillaan muutetaan siihen suuntaan että syytteeseen asettaminen helpottuu entisestään.
Geenitutkimus on jo edennyt niin pitkälle että pienestä kudosnäytteestä voidaan selvittää sukupuoli, xx ja xy kromosomeilla. Vaikka henkilöä olisi leikelty niin paljon, että ulkonaiset merkit eivät enää selvitä asiaa, kromosomit sanovat totuuden, niitä ei voi muuttaa. Myös biologinen isä ja äiti voidaan selvittää. Totuuden löytäminen auttaa henkilöä, joka on petoksella saatettu elatustuen maksajaksi. Jos biologinen isä ei jostain syystä voi huolehtia lapsestaan, on hyvä jos joku adoptoi hänet.
En ymmärrä, että joidenkin henkilöiden toiveajattelua omasta identiteetistään pyritään tukemaan tieteen avulla ja meidän yliopistoissamme osittain veronmaksajien varoilla. Minäkin voin ”toiveajatella” ja väittää olevani 21v nuori aktiivinen nainen. Kuitenkin peili ja kolotukset kertovat minulle karun totuuden.
Helena Kämppi
kd:n kuntavaaliehdokas