Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Pääkirjoitus Kylänratti siistiksi

Kangasniemen martat haastavat helatorstaina 13. toukokuuta kaikki yhteisiin kylänraitin siivoustalkoisiin. Roskakävelyksi nimettyjen talkoiden tukikohtana on marttojen teltta, joka pystytetään kunnantalon parkkipaikalle. Teltalta kerääjille jaetaan ohjeita, jätesäkkejä ja hanskoja.

Marttojen ja kunnan yhteistyössä järjestämissä talkoilla aiotaan siistiä erityisesti kirkonkylän sisääntuloväylät eli Joutsantie, Salmelantie, Wiljam Sarjalan tie, Otto Mannisen tie ja Levälahdentie. Vapaaehtoiset kerääjät kuljetetaan sisääntuloväylien alkuun ja varrelle, josta kävellään takaisin keskustaan tien penkoilta roskia keräten. Osa kerääjistä voi jalkautua keskusta-alueelle.

Kangasniemeä kehutaan Suomen kauneimmaksi kunnaksi. Suomen siisteimmältä kunta ei aina näytä. Varsinkaan nyt, kun talven jäljiltä lumien alta on paljastunut monenlaista roskaa, ei näky silmiä hivele. Koko kylän yhteisissä talkoissa on hyvä tilaisuus saada raitti siistiksi. Kukin voi tempaukseen osallistua voimiensa mukaan. ”Voit reippailla puolen tunnin lenkin tai huhkia koko päivän. Voit kerätä kolme roskaa, tai täyttää koko säkin”, kannustavat martat.

Roskakävely on hieno idea. Se tarjoaa tilaisuuden yhteiseen liikuntaan ja samalla ympäristömme siistiytyy viihtyisämmäksi.

Kalevi Tiitinen