Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Vaalikirjoitus | Maaseudun vetovoima vaatii kestävää taloudenpitoa

Maaseudun vetovoima on kasvanut - tämän tiedämme ja tätä kuulee paljon ihmisten puheissa tällä hetkellä. Se näkyy myös Kangasniemellä. Itse muutin Kangasniemelle kaupungista luonnonläheisemmän elämän perässä vuosia sitten, joten on helppo samaistua tähän tunteeseen. Minua maaseudulle muutto ei ole kaduttanut kertaakaan - päinvastoin.

Maaseutua on joka puolella Suomessa ja kunnallisessa päätöksenteossa tehdään suuri osa niistä päätöksistä, joilla yksittäisen kunnan vetovoimaan vaikutetaan.

Kunnanvaltuustossa päätetään siitä mihin kunnan vähät rahat käytetään ja kunnanvaltuutetut ovat näin paljon vartijoita. Heidän aktiivisuudellaan ja kiinnostuksellaan esimerkiksi vaikutusarvioiden vaatimiseen päätösten yhteydessä on iso merkitys päätöksenteon laadukkuuteen ja kestävyyteen kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta, mutta myös taloudellisen kestävyyden näkökulmasta.

Panostukset esimerkiksi ennaltaehkäisevään hyvinvointityöhön, toimiviin peruspalveluihin, luonnon- ja ilmastonsuojeluun, korjausvelan kurissapitämiseen ja onnistuneisiin rekrytointeihin ovat investointeja, jotka maksavat itsensä takaisin.

Kunnanvaltuustossa päätetään mm. siitä millainen palveluverkko kunnassa on; onko kunnassa esimerkiksi kyläkouluja ja oma lukio. Löytyykö varhaiskasvatuspalveluita eri puolilta kuntaa ja ovatko ryhmäkoot kouluissa ja varhaiskasvatuksessa kohtuullisia.

Valtuustossa päätetään myös siitä halutaanko kunnassa vaalia puhdasta luontoa - suojella vesistöjä ja pitää huolta lähiluonnosta ja kuntalaisten mahdollisuuksista virkistäytyä luonnossa.

Valtuustossa päätetään myös monista muista eri ikäisten kuntalaisten hyvinvointiin vaikuttavista asioista, kuten kunnan liikuntapaikoista, kirjastopalveluista ja kulttuurista. Valtuuston kautta myös linjataan kunnan elinvoimapolitiikkaa, miten yrityksiä kuullaan, huomioidaan ja tuetaan. Maaseudun vetovoiman kasvu ei ole automaattista, eikä siinä riitä puheet. Tarvitaan tekoja hyvän elämän turvaamiseksi kunnassamme - lapsuudesta vanhuuteen.

Jos emme turvaa Kangasniemen luontoa ja tee kaikkeamme torjuaksemme kaivoshankkeisiin liittyviä uhkia ja kehitä muutakin toimintaamme niin, että vesistömme pysyvät puhtaina on mahdotonta, että Kangasniemi olisi jatkossa houkutteleva.

Jos emme huolehdi kattavasta kouluverkosta on epätodennäköistä, että saisimme tänne lapsiperheitä. Arjen turvallisuus ja sujuvuus on kuitenkin yksi tärkein seikka muuttopäätöksen taustalla.

Jos emme ole aktiivisesti mahdollistamassa kuntaan parempia tietoliikenneyhteyksiä ja kehitä kuntaa monipaikkaisuutta ja etätyömahdollisuuksien edistämistä silmälläpitäen on vaikea nähdä, että tänne ryntäisi paljon työikäistä väkeä.

Jos ilmapiirimme ei ole avoin ja suvaitsevainen on turha toivoa, että saisimme tänne uusia osaajia tai yrityksiä muualta - suomesta tai ulkomailta.

Jos taas panostamme edellä mainittuihin on Kangasniemellä kaikki mahdollisuudet menestyä maaseudun vetovoiman kasvaessa. Uusien ja kehittävien yritysten myötä myös työpaikat lisääntyvät ja niitähän me täällä tarvitsemme. Tarvitsemme etätyön tekemisen mahdollistamista monipuolisin keinoin täällä vehreän luonnon keskellä. Näiden asioiden eteen tarvitsemme tekoja.

Avointa ja osallistavaa tulevaisuuteen katsovaa ja tulevaisuuteen uskovaa päätöksentekoa. Tekoja elinvoimaisen kestävän Kangasniemen eteen - päivänvaloa politiikkaan!

Maisa Juntunen

Kuntavaaliehdokas (vihr.)

Kunnanhallituksen jäsen

Kunnanvaltuutettu

Maatalousyrittäjä, FM.