Vaalikirjoitus: Ennen vanhaan

”Ennen vanhaan” lapsia pyrittiin kasvattamaan kurissa ja Herran nuhteessa, vahinko vaan että nykyisin kuri käsitetään hyvin negatiivisesti, luullaan että se on lyömistä ja pahoinpitelyä.

Sana kuri tarkoittaa aidattua käytävää jota myöten karja laskettiin keväällä laitumelle ja näin vältyttiin vahingoilta joita olisi voinut tulla kun karja ryntäsi vapaaseen tilaan. Samoin lapsemme ja nuoremme tarvitsevat sääntöjä että ei syntyisi kitkaa kun he ryntäävät elämän laitumille erilaisissa yhteisöissä.

Sääntöjen noudattaminen ei suinkaan aina onnistu ja kriisitilanteita tulee. Mitä sitten opettaja voi tehdä? Jotkin tilanteet vaatisivat jopa fyysistä väliintuloa, kaikille lapsille ei riitä puhuminen. Usein ne tilanteet tulevat vielä odottamatta ja ne kuitenkin vaatisivat välitöntä puuttumista.

Luulen, että moni opettaja sulkee silmänsä jopa kiusaamistilanteissa, koska oma asema saattaa vaarantua jos joutuu tarttumaan vähän kovemmin. Oppilaat saavat yhteiskunnalta myös selvää viestintää että heidän puoltaan kyllä pidetään ja niin ne muutamat häiriköt alkavat käyttäytyä entistä röyhkeämmin. Olen todella ihmeissäni seurannut kehitystä: jos opettaja joutuu puuttumaan tilanteeseen tiukoin ottein, hänet erotetaan virasta. Meidän viestimme ”sankareille” on: jatkakaa vain, ei opettajia tarvitse totella eikä muitakaan sääntöjä noudattaa. Kasvatamme suorastaan rikollisia.

”Herran nuhteessa kasvattaminen” on myös hyvin tärkeä asia. Olen vakuuttunut siitä että suurin osa suomalaisista on sitä mieltä että Jumalan kymmenen käskyä on paras lakikokoelma, se olisi paras pohja perustuslaille. Valitettavasti kaikenlainen ”riettailu” on ajanvietettä, sikiön tappaminen sallitaan melko löyhin perustein, kohta kai eutanasiakin laillistuu. Vaikka kymmenen käskyä on ilmaistu kielteisessä muodossa ”älä tee sitä älä tee tätä”, minä luen sen itselleni suojaksi: minua ei saa tappaa, minulta ei saa varastaa, jne.

Room.2:12-15 osoittaa että Jumala itse on antanut ihmiselle ymmärryksen oikeasta ja väärästä, jopa heillekin jotka eivät lukeudu kristityiksi. Kuka tahansa ihminen periaatteessa tietää mikä on oikein ja väärin, mutta koska ei usko Jumalan olemassaoloon; luulee että kukaan ei tiedä jos lipsuu vähän omaksi hyödykseen. Siksi ihmettelen, miksi kouluista suositellaan poistettavaksi kristillinen opetus. Mikään ei kontrolloi ihmisen tekoja niin tehokkaasti kuin terve omatunto, ulkoapäin tuleva kontrolli ei sitä korvaa.

Järjestyksen ylläpitämiseksi tarvitaan monenlaisia valtarakenteita, kodissa, koulussa, työpaikoilla mm, eivätkä ne suinkaan ole mitään sortorakenteita. Jostakin kumman syystä kriisitilanteen selvittelyssä melkein aina asetutaan oppilaan puolelle. En muista kouluajaltani, että opettaja olisi halventanut oppilaitaan, mutta olen kuullut kertomuksia tilanteista joissa opettajana on ollut joku luutnantti, ja otteet ovat olleet melko rajuja. Nykyisen opettajakoulutuksen ansiosta vastaavia tapauksia tuskin on.

Yksinkertaisin toimenpide varmaa olisi se että opettajille annettaisiin heidän asemalleen kuuluva valta ja kunnioitus. Se mahdollistaisi myös järjestyksen pidon kouluissa.

Helena Kämppi

KD:n kunnallisvaaliehdokas

Siirry vaalien tulospalveluun

Kommentoi