Suomen suurimpien kaupunkien johtajat ilmaisivat huolensa Suomen nuorison pahoinvoinnista mediassa. Nyt kun eduskuntavaalitkin siirtyivät on aikaa yksilöidä ja etsiä syitä lastemme ja nuorison pahoinvointiin. Suomessa oli vuonna 2019 ulkopuolelle kodin sijoitettuna sijaiskoteihin 8033 lasta ja laitospaikkoihin 10895 lasta. Kun lapset ja nuoret voivat huonosti niin se on seurausta että perheet voivat huonosti ja siitä kerrannaisvaikutukset yhteiskuntamme joka sektorille viimein jokaista veronmaksajaa myöten. Kokonaiskulut ovat miljardeja euroja, mitä niillä voitaisiinkaan saada oikein sijoitettuna aikaan. Hyvän elämän perusta luodaan lapsuudessa. Kun syitä aletaan yksilöidä niin tärkein syy on, tuhannet lapset ja monet vanhemmat ovat kokeneet tulleensa hyljätyiksi. Jokainen lapsi haluaa tulla hyväksytyksi ja kasvaa isän ja äidin rakkaassa huolenpidossa. Onko koulumaailma uusine sukupuoliteorioineen hämmentänyt lapset? Onko luonnontieteen opetus evoluutio-oppeineen vienyt lapsilta uskon ihmisen ainutlaatuisuuteen? Onko opetushallituksen laatimat opetusohjeet epäonnistuneet tavoitteissaan? Miksi huumeongelmat ovat Suomessa lisääntyneet?
Kristillisen näkemyksen mukaan meidät jokaisen Jumalamme on tuntenut jo idussa eli äitimme kohdussa nimeltä. Luonto opettaa että luonnossa emot ruokkivat ja kasvattavat poikasensa aikuisuuteen asti jolloin ne pärjäävät itsenäisesti. Jos emot menehtyvät niin koko pesue yleensä tuhoutuu. Mitenkäs ihmiset? Kasvatusvastuu tulisi palauttaa vastuullisille vanhemmille isille ja äideille. Rauhoitusajan tulisi kestää lapsiperheillä ainakin 18-vuotiaaksi asti.
Asiantuntijoiden mukaan nuorten aivot ovat kehittyneet vasta kaksikymmentäneljä vuotiaana. Eli lapsia pitää suojella heidän sukupuoltaan uhkaavilta häiriötekijöiltä. Kaikki mahdollinen yhteiskunnan tuki tulee kohdentaa kodeille ja perheille, jotta ne voivat suorittaa vaativan tehtävän uskonnon ja sananvapauden nimessä jonka Jumala on heille määrännyt. Samalla vanhemmat saavat mitä parhainta johtajuuskoulutusta jota lasten kasvatus heille antaa. Yhteiskunnan tuen kohdentaminen nuorisopsykiatreihin ja laitoksiin on yhteiskunnan varojen tuhlausta ellei samalla paneuduta pahoinvoinnin syihin ja korjata mitä voidaan.
Aulis Kämppi
Perussuomalaisten
kuntavaaliehdokas