Pääkirjoitus: Positiivista tekemisen meininkiä

Levälahdentien varressa on kuluneen runsaan vuoden aikana käynyt melkoinen myllerrys. Entinen kunnan vuokrataloyhtiö päätyi paikallisen Humu Investment Oy:n omistukseen ja

Kalevi Tiitinen

Levälahdentien varressa on kuluneen runsaan vuoden aikana käynyt melkoinen myllerrys. Entinen kunnan vuokrataloyhtiö päätyi paikallisen Humu Investment Oy:n omistukseen ja muuttui nopeasti Hunninginlaaksosta Aurinkolaaksoksi. Paljon muutakin on muuttunut kuin nimi. Piha-alueet on kunnostettu ja tasoitettu, sokkelien eristykset ja sadevesijärjestelmät uusittu, uusi jätekatos ja varasto rakennettu ja pääosa 14 asunnostakin on jo remontoitu.

Humu Investmentin takaa löytyvät Joni Pietarinen, Jukka Suuronen ja Urpo Neuvonen, jotka kaikki tunnetaan paikkakunnalla yritystoiminnoistaan ja rakennusalan osaamisestaan. Heidät tunnetaan myös vankkumattomina Kangasniemen puolestapuhujina. Yritystoiminnassa ja sijoittamisessa tavoitellaan tietenkin kannattavuutta. Aurinkolaaksoon kolmikko ei kuitenkaan ole suunnannut bisneskärki edellä: tavoitteena on nostattaa Kangasniemelle positiivista virettä ja luoda uskoa tulevaisuuteen.

Kunnallinen vuokrataloyhtiö on jo vuosia ollut ongelmissa ja kunta on joutunut pääomittamaan yhtiötään. Asuntoja on ollut tyhjillään. Vuokratulot eivät ole riittäneet asuntojen remontointiin. Vuokrataloyhtiöltä olikin hyvä ratkaisu myydä ylimääräisiä asuntoja vapaille markkinoille. Vuokrataloyhtiön ongelmat kevenivät, 1990-luvun alussa rakennetut talot saivat kaipaamansa remontin, paikalliset rakentajat saivat töitä ja paikalliset investoijat pääsivät näyttämään, että uskovat tämän paikkakunnan tulevaisuuteen. Pääsikö käymään niin, että tästä hyötyivät kaikki?

Kommentoi