Nuorille on tarjolla syyslomalla reissu Syysbreikkiin, Halloween-juhlat ja tanssileiri 20.10.2022 10:00
Uudistuneessa Kalliolan päiväkodissa toimivat nyt Sateenkaaret, Revontulet, Päivänsäteet, Poutapilvet ja Tähdenlennot – Päiväkodin laajennus otettiin käyttöön 13.10.2022 13:43 | Päivitetty 25.10.2022 13:39
Kangasniemen lukio valmistelee ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden ottamista jo täksi lukuvuodeksi 6.10.2022 10:15
Sykettä seurasta -tapahtumaviikon aikana Kalskeen aktiivit ovat vierailleet kouluilla ja houkutelleet kaikenikäisiä liikkujia urheilun pariin 5.10.2022 12:36
Koittilan koulun remonttisuunnitelmat ja väistötilajärjestelyt etenevät – Viime viikolla koululla tehtiin lisää rakennetutkimuksia ja myös väistötiloihin tutustuttiin 22.9.2022 8:00
Vapaa-ajan asukkaille kysely terveys- ja hyvinvointipalvelujen käytöstä – Vastaamalla voi vaikuttaa ReissuEllun toimintaan 11.9.2022 13:00
Remontti edessä Koittilan koululla – alapohjan eristeistä ja rakenteista löytyi vaurioita 31.8.2022 11:26
Peter Vesterbacka kävi Kangasniemellä esittelemässä kansainvälistä koulutusyhteistyötä, jolla saadaan lisää opiskelijoita pieniin lukioihin ja apua työvoimapulaan 25.8.2022 15:00
Kalliolan päiväkodin laajennus on valmistumassa – Varhaiskasvatuksen kysyntä on ylittänyt odotukset 25.8.2022 11:00
Unkarilainen kulttuuri täyttää Kangasniemen – Nelipäiväinen Unkarifeszt tarjoaa rentoa menoa musiikin, tanssin ja ruokakulttuurin parissa 15.8.2022 10:00
Koulut alkavat huomenna ja Kangasniemellä koulutielle astelee 538 koululaista ja opiskelijaa 9.8.2022 17:33
Lukion vanhojen tanssit pidetään tulevana perjantaina – Koronarajoitukset siirsivät ne helmikuulta huhtikuulle 20.4.2022 12:19
Beckerin koululaiset hiihtävät ja kävelevät tukea Ukrainan lapsille – Hyväntekeväisyyspottiin on kertynyt jo 5200 euroa 23.3.2022 15:29
Beckerin koulun oppilaat hiihtävät apua lapsille Ukrainaan – Varoja kerätään torstaina urheilukeskuksessa hiihdettävällä Unicef-hiihdolla 15.3.2022 15:29
Nuorten toiveita halutaan ottaa huomioon Kangasniemen kunnan kehittämisessä – Kirjasto järjestää keskustelutilaisuuksia ajankohtaisista aiheista 10.3.2022 13:00
Abit pääsevät torstaina penkkariajelulle – vanhojen tanssit siirtyvät huhtikuulle 8.2.2022 0:00 | Päivitetty 8.2.2022 14:41
Kangasniemen valtuusto hyväksyi kiinteistökaupat – LM-Pukineen halli RPJP Kiinteistöille, kyläkouluillekin yritystoimintaa 31.1.2022 20:31
Huoltovarmuuskeskus hankkii koululaisille vähintään 6 miljoonaa koronan kotitestiä – ensimmäiset toimitukset noin kolmen viikon kuluttua 20.1.2022 15:44
Lukiolaiset pääsevät tanssimaan Vanhojen tanssit huomenna perjantaina pitkän odotuksen jälkeen 2.12.2021 16:29
Kangasniemi muuttaa kiinteistöjä rahaksi - Huutokaupat.com -sivustolle tulevat myyntiin Otto Mannisen koulu, Äkryn koulu ja LM-Pukineen halli 16.11.2021 14:57
Hallinto-oikeus hylkäsi Otto Mannisen koulun lakkautuksesta tehdyn valituksen – Opetus koululla päättyi jo viime keväänä 21.10.2021 13:31
Essoten alue pysyy kiihtymisvaiheessa – Kangasniemen vanhimmissa ikäluokissa rokotuskattavuus on jo yli 80 prosenttia 25.8.2021 12:51
Harrastustoimintaa lapsia ja nuoria kuunnellen – kunta on mukana Harrastamisen Suomen mallissa 19.8.2021 15:02
Kalliolantie aiotaan muuttaa yksisuuntaiseksi - uusia liikennejärjestelyitä kokeillaan toukokuun aikana 21.4.2021 11:00