Kangasniemen maanteiden päällysteitä ei olla uusimassa tulevana kesänä – Koko Itä-Suomessa maanteitä päällystetään kolmannes vähemmän kuin vuosi sitten 12.4.2023 14:00
Eduskuntavaalit 2023 | On parempi vaikuttaa kuin valittaa – Susanna Pirttiaho on maailmanparantaja, joka haluaa tehdä merkityksellisiä asioita 23.3.2023 13:00
Järvien jääpeite paksuuntunut hieman Etelä-Savossa – Lämpötilojen vaihtelu voi lisätä railoja ja halkeamia, jotka heikentävät jään kantavuutta 14.3.2023 13:55
Ralli | Lada-miehet Tunturirallin seuratuimpia kilpailijapareja – Joutsassa puolestaan juhlittiin EM Racing -rallitallin 60 vuotta täyttänyttä Ilpo "Ipi" Pylvänäistä. 16.1.2023 14:04
Tuulivoimaselvityksen loppuraportti menossa valtuustolle – Selvityksessä löydettiin Kangasniemeltä potentiaalinen paikka jopa 16 tuulimyllylle. Lisäksi maakuntakaavaan on tulossa laajempia tuulivoima-alueita 12.1.2023 9:00
Jäätilanne kohentunut, mutta on edelleen keskimääräistä heikompi suurimmassa osassa Etelä-Savon järviä – Kohvajään eli jäätyneen sohjon osuus on todennäköisesti kasvanut 11.1.2023 0:00 | Päivitetty 11.1.2023 16:03
Ralli | Lada-miehet Friman ja Seppänen nappasivat luokkavoiton ja lähtevät nappis-Ladalla Tunturiralliin 9.1.2023 16:47
Kangasniemi pitää kiinteistöverot ennallaan – Hyvä imago tärkeämpi kuin veronkorotuksella saadut lisäeurot 16.11.2022 14:56
Kahden auton kolari Kangasniemellä – Henkilöauton ja peräkärryn yhdistelmä oli lähtenyt heittelehtimään liukkaalla tiellä 19.10.2022 11:06
Kangasniemen Koittilan kylä on valittu Etelä-Savon Vuoden Kyläksi 2022 – Kyläseura kokoaa yhteen kyläläisiä ja kesäasukkaita ja kylä kiinnostaa myös uusia asukkaita. 22.8.2022 12:30
Metsäasiantuntija Jenniina Lahikainen kehottaa kilpailuttamaan puukaupat – Hinnat ovat nousussa kotimaisen puun alkaessa korvata Venäjän tuontipuuta 24.5.2022 14:00
Susanna Pirttiaho aikoo pyrkiä eduskuntaan – Kangasniemen valtuutettu mukana keskustan esivaalissa 27.3.2022 0:00 | Päivitetty 27.3.2022 18:25
Jälleen onnistunut Kangasniemi-ralli – Kuljettajana debytoinut Tatu Hämäläinen oli kivikovan luokan seitsemäs. Maarit Friberg luokkansa kolmas. 2.3.2022 13:27
Essoten alue siirtyy koronaepidemian leviämisalueeksi – tartuntamäärät kasvavat nopeasti 15.12.2021 11:59
Puutavararekka nurin Hankasalmentiellä – teiden pinnat ovat paikoin erittäin liukkaita 23.11.2021 10:20
Kangasniemen yli 12-vuotiaista on nyt rokotettu 81 prosenttia kahteen kertaan – Paikkakunnalla on voinut altistua koronalle 14.10.2021 16:19
Kissanpennut pelastuivat täynnä savua olleesta talosta Kangasniemellä – Myös talo pelastui tulelta 4.9.2021 16:08