0

Essoten alueelta löytyi 24 uutta koronatartuntaa – Mikkeli leviämisvaiheeseen

Essoten alueelta on löytynyt eilisen eli 17. helmikuuta jälkeen kaikkiaan 24 uutta koronatartuntaa. Mikkelistä tartuntoja on löytynyt 21 ja Pieksämäeltäkin kolme, tiedottaa Essote. Tartuntaketjuja on useita ja altistuneita satoja, eikä kaikkia altistuneita vielä tiedetä. Rajoituksia ja suosituksia tiukennetaan.
– Monet Mikkelin tartunnat liittyvät baareihin ja nyt tartuntoja on löytynyt muualtakin kuin Keskusbaarista. Lisäksi tartuntoja on ilmennyt nuorten penkinpainajaisjuhliin liittyen viime viikolta ja Uudenmaan laajoihin ketjuihin liittyen. Keskussairaalasta on altistunut myös baariketjuun liittyen kokonainen vuodeosasto eli neurologinen ja ortopedinen vuodeosasto ja se tulee vaikuttamaan palveluihimme. Terveydenhuollon kantokyky on nyt kovalla kuormituksella niin jäljityksen kuin sairaalahoidonkin suhteen. Altistumispaikkoja on paljon ja altistumistiedon saamiseen voi muodostua yli vuorokauden viive, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.
Essote on suositellut Mikkelin kaupunkia tiukentamaan suosituksia ja rajoituksia.
– Mikkeli on nyt tartuntojen osalta leviämisvaiheessa. Mikkelin väestön tulee välittömästi alkaa välttää kaikkia oman talouden ulkopuolisia sosiaalisia kontakteja, kehottaa Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström tiedotteessa.
Muu Essoten alue säilyy perusvaiheessa.
Pieksämäen kolmesta tänään havaitusta tartunnasta ensimmäinen on peräisin ulkomailta, tiedottaa Pieksämäen kaupunki. Toisen tartunnan alkuperä ei ole selvinnyt, ja tämä voi viitata siihen, että alueella liikkuu tunnistamattomia tartuntoja. Kolmas tartunta on todettu Pieksämäen perusturvan vuodeosaston potilaalla. Tämä tartunta liittyy Essoten Mikkelin keskussairaalassa viime päivinä todettuihin tartuntoihin. Näistä kolmesta tartunnasta on tullut Pieksämäelle yhteensä toistakymmentä karanteenia.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.