0

Joulunpyhinä 13 uutta tartuntaa – yksi Kangasniemellä

Joulunpyhien aikana on Essoten alueelta löytynyt kaikkiaan 13 uutta koronatartuntaa. Kuusi tartunnoista on todettu muualta Etelä-Savon alueelle tulleilta vieraspaikkakuntalaisilta. 
Kangasniemeltä on Essoten tiedotteen mukaan löytynyt yksi uusi tartunta. Tapaus liittyy aiemmin löydettyyn tartuntaketjuun. Joroisista ja Pieksämäeltä on löydetty kolme uutta tartuntaa.

-Odotamme rokotusten alkavan Etelä-Savossa tällä viikolla. Vielä ei ole tosin tarkkaa tietoa, milloin rokotteet tulevat. Rokotukset alkavat koronapotilaita hoitavasta henkilöstöstä, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.

Koronatesteissä kävi joulunaikaan satoja alueen asukkaita ja alueella vierailleita.
-On tärkeää, että testeihin hakeudutaan, jos pieniäkin oireita ilmenee. Ainoastaan testauksen kautta pystymme pitämään tilanteen hallinnassa, tähdentää Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.