0

Viisi uutta koronatartuntaa löytyi Essoten alueelta – Epidemia alueella on yhä perusvaiheessa

Essoten alueelta on löytynyt viisi uuttaa koronatartuntaa, sote-kuntayhtymä kertoo tiedotteessa. Uudet positiiviset testitulokset liittyvät tällä viikolla uutisoituun suureen tartuntaketjuun, jonka kokonaislukema on nyt 33 tartuntaa.
– Uudet tautia sairastavat ilmaantuivat jo karanteeniin asetettujen joukosta, joten näistä ei ole ollut seurauksena uusia karanteeneja, kertoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa. 
THL on julkaissut tänään uudet kasvomaskisuositukset, jotka ovat voimassa myös Essoten alueella. Essote ei anna maskien käytöstä erillistä suositusta tässä vaiheessa.
– Maskien käytöstä on etua niin koronataudin leviämisen kuin sen saamisen estämisessä, joten maskia voi käyttää laajemminkin kuin mitä suositukset sanovat. Joukkoliikenteessä maskien käyttö on nyt erityisen tärkeää, sanoo Essoten pandemiapäällikkö Hans Gärdström.
Vaikka tartuntoja on paljon, Gärdströmin arvion mukaan Essoten alueella ollaan yhä epidemian perusvaiheessa.
– Jos katsoisi vain koronaan sairastuneiden määrää, niin tilanne viittaisi taudin kiihtymisvaiheeseen. Mutta jos katsotaan kokonaistilanne, olemme vielä perusvaiheessa. Tartuntaketjut ovat hallinnassa ja kaikki tartunnat on pystytty jäljittämään. Jos ilmenee sellaisia tartuntoja, joita emme pysty jäljittämään, niin olemme kiihtymisvaiheessa. Siinä vaiheessa laajennamme suositusta maskien käytöstä, Gärdström sanoo.

THL:n perusvaiheen suosituksessa kasvomaskin käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:
– Joukkoliikenteessä, jossa lähikontakteja ei aina voida välttää.
– Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
– Riskialueelta Suomeen saapuvat matkustajat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä karanteeniin tai jos heillä on karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
THL:n maskisuositus on jaettu koronaepidemian eri vaiheisiin, joita ovat perusvaihe, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe. THL:n mukaan jos sairaanhoitopiirit ja alueen yhteistyöryhmät päätyvät siihen, että alue on kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, ne voivat ottaa käyttöön THL:n suosituksen kiihtymis- tai leviämisvaiheen ohjeet. 
Jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen, maskin käyttöä suositellaan joukkoliikenteen lisäksi muun muassa toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa, julkisissa sisätiloissa sekä yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voi aina välttää. Jos koronaepidemia kiihtyy leviämisvaiheeseen, maskisuositus tulisi myös yläkouluikäisille ja aina, kun ollaan julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa.