0

Ukkonen työllistää ja katkoo sähköjä – pelastuslaitos on nostanut valmiuttaan

Pelastuslaitoksella on ollut tänään torstaina  21 ukkosen aiheuttaa tehtävää Etelä-Savossa kello 8-12.20 välisenä aikana. Tehtävät ovat olleet pääasiassa salaman aiheuttamia rakennus- ja maastopaloja. Esimerkiksi Kangasniemellä on syttynyt rakennuspalo Ristonsaaressa, jossa paloi  noin 20-neliöinen rakennus. Hätäkeskus tiedotti tulipalosta myös Ikolanmäentiellä, jossa salama oli iskenyt muuntajaan, ja jonka seurauksena muuntajan alapuolella oli syttynyt maastoa palamaan. Maastopalo oli sammunut itsestään, eikä palokunnalla ollut tehtävää. Pelastuslautos on tiedottanut tapauksesta sähköyhtiötä.
Ukkonen on katkonut myös sähköjä. Puolen päivän aikaan Kangasniemellä oli reilut 160 sähkötöntä kotitaloutta. Ennusteiden mukaan iltapäivällä on odotettavissa lisää myrskypuuskia. Pelastuslaitos on nostanut valmiuttaan.

Päivitetty klo 13.40. Lisätty tarkemmat tiedot tulipaloista. 

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.