0

Kolumni: Herran kukkarossa

Aamulla herään, kun Salla-koira nuolee peiton alta pilkottavaa käsivarttani. Aapo-koirakin tulee tervehtimään, mutta hillitymmin, moinen nuoleskelu ei sovi sen arvolle, pelkkä hännän heilutus riittää hyvän huomenen toivotukseksi. Katson ulos ikkunasta, on jo valoisaa.
Mieheni on jo lähtenyt ulos tekemään omia askareitaan. Ruokin koirat ja lähdemme lenkille. Talven hiljaisuuden jälkeen lintujen liverrys ja järven vastarannan kuusikosta kuuluva teerien pulina täyttää ilman. Raikasta aamuilmaa haistellen suuntaamme lähimpään metsään. Salla hyppii sammaloituneen kivikon päällä, Aapo käy latkimassa vettä vuolaana virtaavasta ojasta. Aurinko lämmittää jo, mutta puiden latvat huojumaan saanut viileä tuuli muistuttaa, että vielä on aikaa kesään.

Kuljen koirien kanssa hakkuuaukiolle, ei näy korvasieniä, vielä ei ole aika herkutella sienimuhennoksella. Jatkamme matkaa syvemmälle metsään, edessämme aukeaa tummanvihreä sammalmatto. Salla heittäytyy selälleen pehmeään sammalikkoon, Aapokin unohtaa hillityn käytöksensä ja sukeltaa Sallan viereen piehtaroimaan. Annan koirien jäädä pelehtimään ja jatkan kulkua eteenpäin.

Metsämaata peittää mustikan ja puolukan varvut. Kierrän kostean lampareen, joudun tiheää risukkoa kasvavan aukion reunalle. Päätän kääntyä takaisin, mutta en tiedä mihin suuntaan. Olen eksynyt.
Huudan koirat luokseni, ne ryntäävät hännät huiskien viereeni. Annan Aapolle ohjeen kääntyä takaisin. Aapo lähteekin empimättä kulkemaan edelläni. Aikamme kuljettuamme alan tunnistaa paikkoja, tuossa sammalikko, tuossa hakkuuaukio, tiedän, että suuntamme on oikea.

Kotipihaan tultuamme vien koirat rantaan, jossa auringonsäteet hopeoivat järven laineet. Aapo astelee ylväästi hyisessä vedessä, Salla hyppelee roiskien vettä ympäriinsä ja yrittää napata vesiroiskeita suuhunsa. Istun laiturille seuraamaan lemmikkieni touhuamista, kunnes ne juoksevat luokseni ravistaen märät turkkinsa päälleni.
Rannasta tultuamme vien koirat tarhaan, annan niille herkkupalat. Aapo saa Sallalta salaa isomman namin, olihan se johdattanut meidät onnellisesti kotiin.
Illalla saunomisen jälkeen istun terassilla Corona-olutta siemaillen ja kuunnellen iltalintujen liverrystä. Mustarastas lirkuttelee sulosointujaan männyn latvassa, käen kukunta kaikuu kaukaa kuusikosta, järven takana hehkuu tulipalon punainen taivas. Suuri rauha laskeutuu ylleni, poissa on paha maailma, mikäs on elellä täällä. Herran kukkarossa.

Kirjoittaja on kaupungista maaseudulle muuttanut Puulan seutuopiston luovan kirjoittamisen kurssilainen.