0

Kenelle kuuluu kuntamarkkinointi?

Kuntamarkkinointi – mitä se oikeastaan on? Mitä sillä haetaan ja mihin sillä pyritään? Kuka sitä tekee? Kenen sitä kuuluu tehdä?
Kunnan markkinointisihteerin roolissa tätä usein mietin. Kunta organisaationa ei ole ainoa, jolle kuntamarkkinoinnin tehtävän voi yksin osoittaa.
Lähtökohtaisesti kuntamarkkinointi on meidän yhteinen asia. Meidän ihmisten yhteinen asia. Meistä jokainen tekee sitä omalla tahollaan. Jokainen tekee sitä eri tavalla ja eri välineillä. Kaikki ne ryhmät ja yksittäiset henkilöt, jotka jollain tavalla ovat tekemisissä Kangasniemen kanssa, tekevät kuntamarkkinointia tietoisesti tai tiedostamatta omalla käytöksellään: kunnan henkilökunta, luottamushenkilöt, yrittäjät, työntekijät, seurojen ja yhdistysten jäsenet, vapaa-ajan asukkaat sekä kaikki ne muut kuntalaiset, jotka eivät vielä tästä listasta omaa ryhmäänsä tunnistaneet.

Kangasniemen kunta on sellainen paikka, jollaiseksi me sen itse koemme. Omalla toiminnallemme me myös sitä muokkaamme pikkuhiljaa. Useimmalle meistä se on oma kotikunta, toisille taas kunta, jossa käydään töissä ja isolle ryhmälle vapaa-ajanasukkaita kunta, jonne tullaan nauttimaan elämästä.
Oma henkilökohtainen elämäntilanteemme sekä suhteemme kuntaan vaikuttaa vahvasti siihen, miten me paikkakunnasta viestimme eteenpäin. Silloin kun meillä on kaikki hyvin, niin positiivisuus näkyy myös meidän viestinnässämme. Kun taas voimme huonosti itse, niin silloin viestintä on usein negatiivista ja tuntuu, että kaikki on ”kunnan” syytä. Näin myös meidän oma negatiivinen asenteemme leviää helposti eteenpäin.

Kunta yhdessä eri sidosryhmien kanssa tekee koko ajan kuntamarkkinointia. Monenlaisia kampanjoita ja tv- ja radiomainontaa sekä messuilua on tehty yhdessä vuosien varrella. Kunnan pieneen markkinointibudjettiin on saatu näin lisävoimaa. Nykyisin markkinointi on todella monipuolista, monella eri tavalla tehtyä, jotta se tavoittaa mahdollisimman paljon erilaisia ihmisiä. Näinä päivinä vannotaan vahvasti somen voimaan. Pitää koko ajan olla netissä, facessa, twitterissä, youtubessa, instassa yms. Kunnalla on nämä edellä mainitut kanavat käytössä. Mutta totuus on, että ihan kaikki eivät näitä kanavia käytä. Myös käsin kosketeltavaa paperista infoa kaivataan, puhumattakaan ihan henkilökohtaisesta kohtaamisesta tapahtumissa ja erilaisilla messuilla. (Pois lukien juuri tämä tieteiselokuvan juonelta tuntuva poikkeustila).

Teidät vapaa-ajanasukkaat, jotka juuri nyt luette tätä tekstiäni, olen vuosien varrella todennut parhaimmiksi kuntamarkkinoijiksi. Kun kohtaamme messuilla tai tapahtumissa, niin melkein poikkeuksetta asenteenne on positiivinen ja teidän suosituksestanne ovat usein myös uudet mökkiläiset löytäneet Kangasniemelle. Eli positiivinen omakohtainen kokemus ja sen edelleen kertominen ovat ne jotka tuottavat tulosta. Tutustukaa tarinoihin: kangasniemi.fi – Meidän Kangasniemi –blogi

Paula Ruusupuro
markkinointisihteeri