0

Pääkirjoitus: Työpaikkoja on tarjolla

Lapaskankaan teollisuusalueelta on totuttu kuulemaan hyviä uutisia. Yritykset investoivat seiniin ja uusiin laitteistoihin. Tilanne näyttää sen, että yritykset uskovat omiin tuotteisiinsa ja omaan osaamiseensa. Positiivisesta asenteesta seuraa halu investoida ja kehittää toimintoja edelleen.
Myönteinen kehitys näkyy myös työpaikkailmoituksissa. Rotomon Oy on kehittynyt voimakkaasti ja haki viime vuoden lopulla kymmentä henkilöä omaan koulutukseensa. Edellisen koulutuksen yhtiö järjesti viime keväänä.
Nyt uusia työntekijöitä kaipaa Puula Hirsitalot Oy, joka parhaillaan rakentaa mittavaa, 1500-neliöistä kokoonpanohallia. Uusi halli mullistaa yhtiön tuotannon. Jatkossa kokoonpanohallista lähtee asiakkaille joko täysin valmiita rakennuksia tai moduuleita, jotka kootaan tontilla. Uusi halli mahdollistaa tuotannon kasvattamisen. Samalla kasvaa myös työntekijöiden määrä. Tällä hetkellä yritys työllistää kaikkiaan viisi henkilöä. Kun uusi halli maaliskuussa valmistuu, voi joukko jopa tuplaantua.
Tasaisesti uusia työntekijöitä kaipailevat paikkakunnalla monet muutkin yrittäjät. Pulaa on sekä metallialan että puualan osaajista.
Vaikka asukasluku ja monet muut tilastot näyttävät nyt Kangasniemen osalta miinusta, ei synkistelyyn kannata vaipua. Aktiivisesti toimintojaan kehittävissä yrityksissä on mittava potentiaali, joka voi heijastaa kasvun vireet koko ympäröivään yhteiskuntaan.
Otetaan mallia yrittäjistä. Oikea asenne ja aktiivinen toiminta voivat varmistaa sen, että Kangasniemen edessä on kuihtumisen sijaan vahvan kasvun ja kehittymisen aika.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.