0

Joulusatu: Anna ja Elvis ja jouluinen ihme

Oli lumeton torstai vähän ennen joulua. Minä, Elvis ja mummo olimme lähdössä jäähallille luistelemaan, kun ovikello soi. Oven takana seisoi Ritva, mummon naapuri ja arkkivihollinen. Ritvan sylissä oli puudeli tonttulakki päässään:
– Hoitaisitteko Pierreä hetken, niin käyn nopeasti jouluostoksilla?
Ritva piti rakkaasta haukustaan selvästi hyvää huolta, sillä Pierren turkki oli aina puhdas ja pörheäksi föönattu. Silti Pierren ilme oli apea.
Ritvalla oli paljon hoito-ohjeita:
– Pierrelle saa syöttää vain näitä korkearavinteisia naksuja. Pullaa sille ei saa antaa.
Mummo nimittäin jakeli mielellään kaikille pullaa, koska piti itsekin siitä kovasti. Nyt mummo kuitenkin nyökytti kuuliaisesti Ritvalle, joka sulki vihdoin oven.

Minusta oli hauskaa hoitaa Pierreä, sillä olin aina toivonut itselleni koiraa. Pierren kaltaiset pörröiset villakerät olivat parhaita: niitä sai pitää sylissä ja painaa kasvonsa niiden pehmeää turkkia vasten. Jospa nyt osoittautuisin niin hyväksi vahdiksi, että saisin hoitaa koiraa toistekin!
Mutta Pierre ei ollut sylissä viihtyvää sorttia. Heti alkajaisiksi se hankkiutui eroon tonttulakistaan. Sitten piski pisti hulinaksi: juoksi ympäri mummolaa, nuuski paikkoja ja retuutti kenkiä. Huomasin heti, että puudelit kuuluivat johtojyrsijöiden lajiin. Lopuksi hoidokkimme ruikki sohvan, kuusen ja mummon jalkoihin.
– Huh, huh! Millainen emäntä, sellainen rakki! mummo julisti ja jatkoi: – Menkäähän pissapojan kanssa hetkeksi ulos, niin minä siivoan.

Laitoimme Pierren talutushihnaan, vaikka se oli helpommin sanottu kuin tehty. Lenkillä Pierrellä oli paljon haisteltavaa. Elvis kertoi, että koirat jättivät toisilleen viestejä luontoon. Pierre vastasi niihin innoissaan lirauttelemalla.
Palasimme mummon pihalle.
– Voisikohan Pierrelle opettaa temppuja? kysyin Elvikseltä.
– Kokeillaan, Elvis innostui.
Elvis kertoi koirasta, joka osasi tanssia takajaloillaan, kun omistaja sanoi ”voi hyvä tavaton”. Kokeilimme, oppisiko hoidokkimme sen. Pierre ei liikahtanutkaan.
Tämän jälkeen pyysimme Pierreä istumaan, antamaan tassua ja kierimään, mutta sillä ei ollut mielenkiintoa mihinkään.

Lopulta mekin kyllästyimme. Elvis näytti minulle kännykältään hassuja videoita koirista avaamassa joululahjojaan. Yhtäkkiä havahduin siihen, että oli aivan liian hiljaista. Vilkaisin talutushihnaa, joka makasi maassa hylättynä.
– Pierre! kiljaisin.
Mummokin kuuli huutoni ja säntäsi pihalle.
Hajaannuimme lähiympäristöön etsimään Pierreä, mutta sitä ei löytynyt mistään. Olimme hädissämme.
– Ritva tulee jo! mummo kiljaisi.
– Mitä me nyt tehdään? kysyin.
– Voin matkia Pierren haukuntaa, jotta emme paljastu heti, Elvis lupasi.
Ystäväni oli taitava jäljittelemään eri ääniä.

– Minä lähden vielä kerran etsimään karvapalloa, mummo päätti ja poistui takapihan kautta.

Juoksimme Elviksen kanssa sisälle. Ovikello soi.
– Missä äidin pikku heiluhäntä on? Ritva lässytti heti eteisessä ja laski isot ostoskassinsa lattialle.
Hämmästelin, miten taitavasti Elvis haukkui vierashuoneessa.
– Oi, äidin hauveli on iloinen, kun mami tuli takaisin, Ritva kihersi ja kysyi sitten: – Miten teillä muuten sujui?
– Öö, Pierre on hyvin helppohoitoinen, vastasin, mutta koska Ritva tuijotti minua pistävästi, jatkoin: – Kuule, minun pitää…
Silloin Ritva avasi vierashuoneen oven ja näki ystäväni nelinkontin lattialla. Elvis eläytyi rooliinsa niin täysillä, että piti silmiään kiinni, eikä siksi huomannut tulleensa yllätetyksi.
– Hyvä poika! taputin ystäväni päätä ja mietin, miten selittäisin tilanteen parhain päin. – Me leikimme Elviksen kanssa juuri koiria.
– Mutta missä Pierre on? Ritva huolestui.
– Ulkoilemassa, mummokin on, vastasi Elvis.

Koska emme keksineet enää mitään sanottavaa Ritvalle, menimme kaikki pihalle mummoa vastaan.
Silloin näimme jonkin mustan ryömivän mummon ja Ritvan pensasaidan alitse.
– Rotta! Ritva kiljaisi.
Rotta haukahti. Tästä päättelin, että joko tuholainen oli oppinut kieliä tai sitten se oli koira. Joka tapauksessa elukka näytti hyvin elämää nähneeltä.
– Kenen karvaturri tämä on? Ritva kauhistui.
Mutainen haisuli juoksi sisälle avoimeksi jääneestä ovesta ja höntäili edestakaisin.
Kesken kaiken mummo saapui paikalle. Kelmi ryntäsi mummon luo ja lirautti pissat tämän jalkaan. Tästä tunnistimme sen.
Oli tapahtunut jouluinen ihme! Ilo oli vallannut jopa Pierren: sen häntä heilui terhakkaasti, ja silmät loistivat.
– Voi hyvä tavaton! Ritva puuskahti järkyttyneenä.
Silloin suttuinen Pierre nousi takajaloilleen ja tanssi. Tämän jälkeen se kävi istumaan, tarjosi tassua ja kieri maassa. Pierre oli fiksumpi kuin arvasinkaan!
– Hienoa, kakkakone, mummo kehui ja oli jo tarjota koiralle pullaa.
Viime hetkellä mummo muisti Ritvan ohjeen ja pisti joulupullan omaan suuhunsa.
Ritva oli raivoissaan, vaikka rakas karvatassu oli löytynyt.
– Ensi kerralla vien Pierren koirakylpylään! Ritva tiuskaisi.
– Juu, ei kestä kiittää, mummo totesi ja iski Pierren tonttulakin Ritvan päähän.
Mummo huokaisi helpotuksesta. Elvis muistutti, että meidän piti lähteä jäähallille. Vain minä olin haltioissani:
– Vieläköhän joululahjatoiveita voi päivittää?

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.