0

Kolumni: Harlun puisto

Joskus vuosituhannen vaihteessa pääsin saimaannorppavelho Juha Taskisen johtamalle kirkkovenesoudulle Laatokalle. Kiertelimme Lahdenpohjan ja Sortavalan ulkosaaristoja. Pohjoisin kääntöpiste oli kyläpahanen, jossa oli ränsistynyt laituri, harmaita ja sinisiä taloja ja kauppa.
Olimme Läskelässä, Jänisjoen suulla, Joensuussa. Silloin en tiennyt, että Läskelä ja Joensuu olivat entisen Harlun pitäjän kyliä. Harlu oli jotenkin jäänyt maantietoni katveeseen, vaikka menetetty Karjala kiinnosti kovasti ja olin retkeillyt useasti niin Laatokalla kuin Kannaksellakin.
Äskettäin luin Kunnallislehdestä kunnanhallituksen päättäneen Harlu-seuran esityksestä nimetä paloaseman viereisen puiston Harlu-puistoksi. Kangasniemellehän tuli sodan jälkeen 204 evakkoa Harlusta.
Päätös on tervetullut. Jos vielä puistoon saataisiin iso kyltti, josta näkisi vanhan Harlun rajat ja sijainnin ja tärkeimmät kylät, niin se olisi aivan mahtavaa. Ja tietysti pitäjävaakuna.
Paloaseman ja Rantatorin toisella puolella on Pirtin puisto. Se on kaunis nimi. Merkille pantavaa on, ettei se ole Pirtti-puisto, vaan Pirtin puisto. Samalla tavalla Harlun puisto olisi levollisempi nimi. Ei tökkäisi silmään tuo viiva. Ei asettuisi poikkiteloin lukemiskokemukselle.
Kuulin viranomaislähteistä, että puisto tunnetaan myös Koivu-Baarina.
Lisäksi on mainittu Paloaseman puisto ja Rantapuisto. Rakkaalla lapsella voi olla monta nimeä, mutta se kyltti olisi kyllä komea. Se vakiinnuttaisi nimen Harluksi. Sanahan on ytimekäs, mitä se sitten tarkoittaakaan.

Kohta on joulu. Olen viettänyt Puulan saaressa kaksi joulua.
Ensimmäisellä kerralla olimme puolisoni ja tuttavapariskunnan kanssa ja mieleen ovat jääneet hyvät ruuat ja kovat pakkaset ja kenkkuileva öljylämmitin. Siitä on 30 vuotta, ainakin.
Toisen kerran olin yksin. Puula oli joulukuussa 2011 sula. Aattoiltana nousi tai laskeutui tai kietoutui sakea sumu. Oli aivan tyyntä. Oli pilkkopimeää. Läksin soutelemaan. Perätuhdolla oli radio, jossa suomalaiset eri puolilta maailmaa toivoivat joululauluja.
Etenin kapeikoissa varovasti. Airokopelolla. Vaistosin, muistelin, missä oli ranta. Lamppu olisi pilannut silmistä pimeänäön. Sulo Saarits lauloi Taas kaikki kauniit muistot. Lisäsin ääntä. Se kuului varmasti vettä pitkin kauas. Kuuntelijoita ei juuri ollut. Yhdessä Riuttasen mökissä näkyi valoa.
Kun pääsin Pauninselälle, sumu hälveni ja taivaalle syttyivät tähdet.
Se oli ikimuistoinen aattoilta.

Kirjoittaja on vapaa-ajan puulalainen