0

Pääkirjoitus: Jouluostokset omasta kunnasta

Joulu on vähittäiskaupan tärkeä sesonki. Joulukuussa kaupan liikevaihto kasvaa noin neljänneksellä keskimääräisistä lukemista. Kaupan liiton tilastojen mukaan viime joulukuussa vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli noin 4,7 miljardia euroa. Joulusesonki lisäsi myyntiä lähes 900 miljoonalla.
Suomalaisten joulubudjetti on viime vuosina pysynyt melko vakaana. Keskimäärin suomalaisperhe kuluttaa jouluhankintoihin noin 500 euroa. Suklaa ja muut makeiset, vaatteet sekä lelut ovat suosituimpien joululahjojen kolmen kärjessä. Aineettomien lahjojen kuten lahjakorttien suosio kasvaa edelleen. Varsinaisiin lahjoihin joulukassasta kuluu noin 300 euroa.

Kangasniemellä joulu ei ole kaupalle eikä monille muillekaan yrityksille ykkössesonki. Tärkeimmäksi nousee kesäkausi, jolloin kesäasukkaat lähes kolminkertaistavat paikkakunnan asukasluvun. Kesä heijastuukin vahvasti paikalliseen palvelutasoon. Kesän hyvät myynnit auttavat monia yrityksiä selviämään hiljaisempien talvikuukausien yli.

Kangasniemeltä monen perheen ostosmatkat suuntautuvat Jyväskylään, Mikkeliin ja Pieksämäelle. On ymmärrettävää, että kaupunkien marketit runsaine valikoimineen houkuttavat. Välttämättä muualle ei täältä kuitenkaan tarvitse lähteä. Täällä on varsin laajat ja tasokkaat kauppojen ja palveluiden valikoimat. Erilaista joululahjaa ja herkullista evästä löytyy varmasti vaativampaankin makuun.

Kotikunnassa jouluostoksensa tekevä saa hyvien tuotteiden lisäksi entistäkin paremman joulumielen, kun tietää omilla kulutusvalinnoillaan vaikuttaneensa paikallisen palveluverkoston säilymiseen ja kehittymiseen. Jokainen Kangasniemellä tehty ostos on osaltaan luomassa tänne uusia työpaikkoja ja houkuttelemassa palveluverkostoon uusia yrittäjiä. Jos keskitämme kaikki jouluostokset Kangasniemelle voimme samalla varmistaa itsellemme ja toisillemme hyvän joululahjan: entistä paremmat palvelut ja entistä laajemmat valikoimat.
Nyt perjantaina noihin palveluihin on hyvä käydä tutustumassa, kun Kangasniemen joulu avataan virallisesti. Keskustassa on perjantai-iltana luvassa monenlaista ohjelmaa. Liikkeetkin ovat auki iltakahdeksaan.
Tulkaahan kaikki joukolla paikalle.

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.