0

Jyväskylän Harmonikkaorkesteri ja Ailamari Vehviläinen konsertoivat Kangasniemellä tänään

Jyväskylän harmonikkaorkesteri konsertoi tänään sunnuntaina 3. marraskuuta Kangasniemellä uudella ohjelmistollaan Sininen ja valkoinen. Konsertissa kuullaan kokonaisuus suomalaista musiikkia eri vuosikymmeniltä. Sota-ajan musiikkia edustavat kappaleet Iso Iita ja Sik’s oon mä suruinen, elokuvamusiikin puolelta kuulemme tunnetut kappaleet Katupoikien laulu ja Kulkurin valssi. Virtuoosikappaleet Concertino ja Kenosen polkka on totuttu kuulemaan soolonumeroina, mutta nyt näihin teoksiin on tartuttu rohkeasti koko orkesterin voimin. Myrskyluodon Maija sekä Sininen ja valkoinen edustavat konsertin ohjelmistossa suomalaisuutta.

Osa konsertin kappaleista kuullaan ensi kertaa näin laajasti sovitettuina ison harmonikkaorkesterin soittamina.
Normaalien harmonikkojen lisäksi orkesterissa soi harvinainen bassoharmonikka. Jyväskylän Harmonikkaorkesterille onkin muodostunut oma tunnistettava sointi, joka erottuu edukseen muista vastaavista kokoonpanoista. Orkesterissa soittaa 15 harmonikansoiton harrastajaa ja ammattilaista., ja sen johtajana, kapellimestarina ja sovittajana on toiminut yli kahdenkymmenen vuoden ajan harmonikkataiteilija Matti Ekman.

Sininen ja valkoinen –konsertin solisteina ovat moninkertainen tangokuningatarfinalisti, Ailamari Vehviläinen ja orkesterin omista riveistä karismaattinen Raimo Kokkinen.
Konsertti järjestetään yhteistyössä Kangasniemen kunnan kulttuuritoimen kanssa.

Sininen ja valkoinen –konsertti Jyväskylän Harmonikkaorkesteri ja tangokuningatarfinalisti Ailamari Vehviläinen su 3.11.2019 klo 15 Kangasniemi-salissa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.