0

Pääkirjoitus: Kangasniemi toivoo valtakunnallista sote-ratkaisua

Kangasniemen valtuustossa huudettiin maanantaina apuun Antti Rinnettä. Kuntatalous elää lähihistorian syvintä kriisiä, josta ei selvitä ilman valtiovallan apua. Valtuutettu Matti Tulla toivoi, että kaikki valtuutetut pyrkisivät vaikuttamaan puolueisiinsa niin, että valtakunnallinen sote-ratkaisu saataisiin pikaisesti aikaiseksi.

Kangasniemellä tämän vuoden tilinpäätös on jäämässä 1,6 miljoonaa alijäämäiseksi. Ensi vuoden taloutta pyritään paikkaamaan kiristämällä verotusta, supistamalla henkilöstökuluja ja sopeuttamalla palvelurakenteita. Kaikesta sopeuttamisesta huolimatta ensi vuoden budjetilla uskalletaan tavoitella korkeintaankin nollatulosta.
Kunnan omassa päätösvallassa olevat kulut ovat hyvin hanskassa. Ongelmana ovat Essotelle menevät sote-kulut, joita ei ole onnistuttu saamaan aisoihin. Kunnan kannalta ongelmallista on, että nuo yli äyräidensä paisuvat sote-kulut nappaavat kunnan budjetista kaksi kolmannesta.
Kangasniemi ei ole ongelmineen yksin. Verotuksen kiristämiseen ja yt-neuvotteluihin joutuvat turvautumaan nyt monet muutkin kunnat. Talousahdingon syytkin ovat yhteiset: jatkuvasti kasvavat sote-menot.

Essoten tavoitteena oli tuoda sote-järjestelyihin ne leveämmät hartiat, jotka auttavat säilyttämään kuntalaisten palvelut ja joiden avulla saadaan tehostetuksi toimintaa. Essote ei ole puuhissaan onnistunut kovinkaan hyvin.
–Ellei valtakunnallista ratkaisua saada aikaan, voidaan täällä Etelä-Savon kunnissa kohta laittaa laudat ovien päälle. Ilman valtakunnallista pakkoa ei Etelä-Savossa synny sellaista ratkaisua, että kunnat voisivat tästä selvitä, jyrisi Matti Tulla.

Tulla ja kaikki muutkin valtakunnallista sote-ratkaisua peräävät valtuutetut ovat oikeassa. Ongelmien taustalla ei ole se, että kunnassa olisi harrastettu huolimatonta taloudenpitoa. Ja kun ongelmat eivät ole paikallisia, eivät paikalliset lääkkeetkään siihen auta. Verotusta kiristämällä ja henkilöstöä vähentämällä voidaan saada tilapäistä helpotusta oireisiin, mutta itse tautia ne eivät paranna.
Antti Rinne. Tule kiireesti apuun. Ilman valtakunnallista sote-ratkaisua tästä ei selvitä.
Kalevi Tiitinen

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.