0

Vanhustenviikon teemana Varaudu vanhuuteen – Tapahtumia ja ohjelmaa on viikon jokaiselle päivälle

Vanhustenviikon avaa tänään sunnuntaina Kangasniemi-salissa pidettävä Vanhustenviikon messu.
Vanhustenviikolla paikkakunnalla riittää tapahtumia viikon jokaiselle päivälle, kun yhteisöt, järjestöt, yritykset ja yksityiset ovat lähteneet sankoin joukoin järjestelyihin mukaan.
Maanantaita vietetään kulttuurin merkeissä, kun ohjelmassa on tutustuminen kirkonkylän rakennettuun kulttuuriympäristöön Raija Svala-Joutsin ja Jukka Joutsin opastamana. Ritva Alanteen opastuksella voi puolestaan tutustua kunnantalon taiteeseen.
Tiistaina vietetään palveluneuvontapäivää kunnantalon aulassa. Päivän aikana voi perehtyä sähköisten pankkipalvelujen käyttöön Osuuspankin palveluneuvojien opastuksella ja Kelan etäpalveluihin kunnan palveluneuvojien avulla. Lisäksi voi saada paikallisten järjestöjen vinkkejä harrastustoimintaan.
Keskiviikkona vietetään Vanhusten viikon juhlaa Kangasniemi-salissa ja torstaina on vuorossa ulkoilupäivä. Tuolloin Eläkeliiton ystäväpalvelun väki ulkoiluttaa asukkaita Mäntykankaalla ja Reserviläiset ulkoiluttavat Hyvinvointikeskuksella.
Perjantaina elokuvateatteri Kangastus esittää vanhustenviikon elokuvana Luontosinfonian, jonka näytökseen on vapaa pääsy. Samana päivänä ohjelmassa on museoesittely Kotiseutumuseolla, jossa kotiseutuneuvos Raija Vehmala esittelee museon aarteita ja tarjolla on kuumaa mehua.
Lauantaina Käsityökahvila järjestää kirjottujen pöytäliinojen näyttelyn Ikäihmisten päivätoiminnan tiloissa osoitteessa Otto Mannisen tiellä. Näyttelyyn voi ottaa myös oman kirjontatyön mukaan ja tiloissa on tuolloin omakustanteinen kahvitarjoilu.

Tämän vuotisen valtakunnallisen Vanhustenviikon teemana on Varaudu vanhuuteen. Teemalla tuodaan esille Vanheneminen.fi – omaehtoinen varautuminen hyvään vanhuusikään 2018-2020 -hankkeen päämäärää, joka on, että omaehtoinen vanhuuteen varautuminen yleistyy ja on normaali osa elämänkulun suunnittelua.
Vanhuuteen varautuminen on ennakointia hyvän vanhuusiän mahdollistamiseksi. Varautuminen lisää ikääntyneiden ihmisten turvallisuuden tunnetta, vahvistaa osallisuuden kokemuksia ja luo mahdollisuuksia hyvään elämään eläkkeelle siirtymisen jälkeen.
Vanhuuteen voi varautua esimerkiksi huolehtimalla omasta terveydestä, toimintakyvystä ja sosiaalisista suhteista, pohtimalla taloudellista toimeentuloa ja oikeudellista ennakointia sekä suunnittelemalla turvallista asumista omassa kodissa.

Vanhustenviikko Kangasniemellä 6.-12.10.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.