0

KaPa avasi pistetilinsä kotiyleisön edessä

KaPa-51 jääkiekon edustusjoukkue nappasi kauden ensimmäiset sarjapisteet viime lauantaina Tehomet Areenalla pelastusta II-divisioonan sarjaottelusta. Vastustajaksi saapunut Warkis/PiPS kukistui kangasniemeläisyleisön edessä lukemin 7-4 (4-0, 1-1, 2-3).

KaPa avasi pelin vahvasti ja vei ensimmäisen erän luvuin 4-0. Maalit kirjattiin Mikko Hyyryläiselle, Jussi Siitoselle, Kasper Laaksolle ja Mikael Vasaralle. Toinen erä oli tasaisempi ja sen aikana Warkis/PiPSin Joonas Toivonen ja KaPan Mikko Hyyryläinen kartuttivat joukkueidensa maalitilejä yhdellä osumalla.
– Tulimme otteluun hienosti ja ensimmäinen erä meni meidän komennossa. Toisessa erässä jouduimme puolustuskannalle, mutta puolustimme hyvin ja Pekka Lahikainen oli maalissa hyvä, kertoo KaPan kapteeni Jussi Siitonen.
Kolmannen erän vei PiPS lukemin 2-3, KaPan molemmat maalit syntyivät Mikael Vasaran toimesta.

KaPan maalissa pelannut Pekka Lahikainen torjui vastustajan maalintekoyritykset 32 kertaa. Warkis/PiPSin maalivahdille kirjattiin 20 torjuntaa.
Rangaistusaition ovi kävi ottelussa tiheään tahtiin: molemmat joukkueet keräsivät 26 jäähyminuuttia ja monet maaleista syntyivätkin ylivoimalla.
– Erikoistilanteissa olimme todella teräviä, niin ylivoimalla, kuin alivoimallakin. Ansaitut avauspisteet meille, Siitonen toteaa.
Normaalisti varakapteenin A-kirjainta paidassaan kantava Jussi Siitonen toimii tällä hetkellä KaPan kapteenina loukkaantumisesta toipuvan Elmeri Linneran tilalla.
– Tottakai on kunnia saada olla kapteenina joukkueessa, mutta ei tuossa tarvitse omaa käytöstä muuttaa, oli sitten kapteeni tai varakapteeni. Toivottavasti saamme Elmerin mahdollisimman nopeasti takaisin askiin, Siitonen kommentoi kapteenin pestiään.

Seuraavaksi KaPalla on vuorossa kaksi vierasottelua: tulevana sunnuntaina PEPO Lappeenrannassa ja lauantaina 12. lokakuuta LL-89 Lapinlahdella. Kotiareenalla joukkue nähdään seuraavan kerran sunnuntaina 13.lokakuuta, jolloin vastustajaksi saapuu SuKiKa Suonenjoelta.

KaPan pelaajien tehot:
Mikael Vasara 3+1
Mikko Hyyryläinen 2+1
Jussi Siitonen 1+1
Miika Otranen 0+2
Heikki Honkanen 0+2
Kasper Laakso 1+0
Ville Laakkonen 0+1
Teemu Huoponen 0+1

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.