0

Pääkirjoitus: Tärkeää metsäoppia

Beckerin koululaiset osallistuivat 70 vuotta sitten paikallisiin metsätalkoisiin ja kylvivät männynsiemeniä Mäntykankaan vanhainkodin naapurin metsikköön. Nyt paikalla kasvaa ryhdikäs männikkö. 70 vuodessa puille on kertynyt mittaa jo lähes 25 metriä.

Puitteet olivat siis melko hyvät, kun kangasniemeläiset koululaiset tutustuivat viime viikolla erilaisiin rasteihin Metsä Groupin järjestämässä metsäpäivässä. Päivän ensimmäiset rastit olivat tuossa samaisessa männikössä, jonka koululaiset kylvivät vuonna 1949.
Rasteilla oppilaat tutustuivat tuotteisiin, joita puista saadaan. Esillä oli maitopurkkia, pehmopaperia ja rakennusmateriaaleja. Lisäksi oppilaat pääsivät arvioimaan puiden pituutta istuttamaan uusia puuntaimia. Teemoina esillä olivat myös metsien sertifiointi ja monimuotoisuus, taimikonhoito ja metsän uudistaminen. Kun paikalla olivat Lauri Paappanen Ky:n puutavara-auto ja Veljekset Hokkanen Oy:n metsäkoneet, tulivat myös kuljetukset ja hakkuut oppilaille tutuiksi.

Metsiin ja metsäteollisuuden tuotteisiin tutustuminen on enemmän kuin paikallaan. Arjen keskellä helposti unohtuu, mistä monet päivittäiset tavarat ja tuotteet ovat kotoisin. Sanomalehdet, nenäliinat sekä maitopurkit ja muut kartonkipakkaukset ovat aikoinaan kasvaneet metsissä puina.
Kangasniemellä eletään metsien keskellä. Puulla on tärkeä rooli monen paikallisen perheen toimeentulossa. Metsänomistajia on paljon ja paljon on myös niitä, jotka tienaavat palkkansa metsien hyödyntämiseen liittyvien elinkeinojen parissa. Kasvavien ihmisen taimien on hyvä tietää, mitä metsät Kangasniemelle merkitsevät.

Tietenkin metsäpäiviä järjestävillä yhtiöillä on myös oma lehmänsä ojassa. Nykyisin hiilinielut ja monet luontoarvot tuntuvat olevan ristiriidassa metsien taloudellisen hyödyntämisen kanssa. Metsäyhtiöt haluavat kertoa, että metsäkoneet eivät liiku metsissä pahanteossa. Jos metsiä hoidetaan hyvin, voidaan osoittaa, että metsien hyödyntäminen ja ympäristöarvot eivät välttämättä olekaan törmäyskurssilla.

Kalevi Tiitinen
kalevi.tiitinen@kangasniemenlehti.fi